Kirjasanomat
Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16
© irmeli jung anne Hänninen Hiekkaleijat annika idström veljeni sebastian Annika Idströmin (1947–2011) jo klassikoksi muodostuneessa romaanissa aikuisten maailmaa tarkkaillaan älyllisesti varhaiskypsän lapsen näkökulmasta. 11-vuotias minäkertoja, Antti, on muiden lasten pilkanteon uhri mutta samalla julmuuksien toteuttaja. Kun kouluun tulee lahjakas, kaunis ja salaperäinen Sebastian, Antin maailma järkkyy. Veljeni Sebastian piirtää väkevän myyttisen kuvan hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salaisesta väkivallasta ja avuttomuudesta, josta harvoin tällä tavalla puhutaan. ”Myös Veljeni Sebastianissa, niin kuin modernissa groteskissa yleensäkin, groteskin äärimmäiset muodot on sijoitettu ’normaalimaailmasta’ irtoavaan hallusinaation, unen tai fantasian epätodelliseen maailmaan”, fil. tri Irma Perttula kirjoittaa vuonna 2010 ilmestyneessä väitöskirjassaan Groteski suomalaisessa kirjallisuudessa. Idströmin vuonna 1985 julkaistu läpimurtoromaani oli Finlandia-ehdokkaana ja sai Valtion kirjallisuuspalkinnon. Keväällä 2012 ilmestyvä 5. painos on tarkistettu tekijän ja perikunnan toivomuksesta. runoja ”Luuni ovat kovemmat keveitä kuoria, krapujen irtoavia raajoja. r un o t / u u s i n tapai n o k s e t Kuoret ratisevat rikki. Valkoisia, mustia, kirjavia ja levään sotkeutuneita tulenvärisiä. Mykät aaltojen hylkäämät kuoret, joissa tietoisuus uinui.” Runoilija tutkii maankerrostumia, kiviä, hiekaksi hioutuneita kotiloiden kuoria ja fossiileja, joissa näkee vuosimiljoonien kierron. Hän kulkee tutuissa ja vieraissa paikoissa ja poikkeaa saarella, mistä miehet ovat muinoin lähteneet merille koskaan palaamatta. Vuorovesi nousee ja laskee, luonnonvoimat myllertävät maisemia eikä menneisyyttä suojaa mikään. Silti se palaa muodonmuutoksina takaisin. Anne Hännisen 13. runokokoelmassa aikakaudet sulautuvat yhteen, elollinen muuttuu elottomaksi – ja toisinaan eläväksi jälleen. Pienimmässä hiekansirussa heijastuu ikuisuus ja kalliomaalaukseen on tallentunut muinaisen ihmisen kädenjälki. Yksinäinen vaeltelu suo mahdollisuuden pohtia pysyvää ja katoavaa – tai kiteyttää ohikiitävä näky helmenkirkkaaksi runokuvaksi. tammikuu • luokitus 82.2 • sidottu • isBn 978-951-0-38385-8 Kotimainen KaunoKirjallisuus maaliskuu, ensipainos 1985 • luokitus 84.2 • sidottu • isBn 978-951-0-12716-2 16
Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36Sivu: 37Sivu: 38Sivu: 39Sivu: 40Sivu: 41Sivu: 42Sivu: 43Sivu: 44Sivu: 45Sivu: 46Sivu: 47Sivu: 48Sivu: 49Sivu: 50Sivu: 51Sivu: 52Sivu: 53Sivu: 54Sivu: 55Sivu: 56Sivu: 57Sivu: 58Sivu: 59Sivu: 60Sivu: 61Sivu: 62Sivu: 63Sivu: 64Sivu: 65Sivu: 66Sivu: 67Sivu: 68Sivu: 69Sivu: 70Sivu: 71Sivu: 72Sivu: 73Sivu: 74Sivu: 75Sivu: 76Sivu: 77Sivu: 78Sivu: 79Sivu: 80Sivu: 81Sivu: 82Sivu: 83Sivu: 84Sivu: 85Sivu: 86Sivu: 87Sivu: 88Sivu: 89Sivu: 90Sivu: 91Sivu: 92Sivu: 93Sivu: 94Sivu: 95Sivu: 96Sivu: 97Sivu: 98Sivu: 99Sivu: 100Sivu: 101Sivu: 102Sivu: 103Sivu: 104Sivu: 105Sivu: 106Sivu: 107Sivu: 108Sivu: 109Sivu: 110Sivu: 111Sivu: 112Sivu: 113Sivu: 114Sivu: 115Sivu: 116