
Sydänpiirien toimintaa ETELÄ-KARJALAN SYDÄNPIIRI RY Tulppa-avokuntoutus on vakiintunut kaikkiin EteläKarjalan kuntien terveyskeskuksiin. Kaikissa kunnissa ei aloittanut ryhmiä vuonna 2010 johtuen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin toiminnan käynnistymisestä. Imatran terveyskeskuksessa Tulppa-kuntoutus toimi erittäin hyvin ja järjestelmällisesti. Etelä-Karjalassa järjestettiin neljä sepelvaltimopotilaiden ensitietopäivää, joissa kävi yhteensä noin 120 kuntoutujaa tai heidän läheistään. Lisäksi järjestettiin rytmihäiriö- ja tahdistinpotilaiden ensitiedon päivä, jossa osallistujia oli noin 50. Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen Sydänpiirien kanssa järjestettiin kolme kuntoutuskurssia. Päijät-Hämeen Sydänpiiri toimi yhteistyötä koordinoivana piirinä. Etelä-Karjalan Sydänpiiri oli yhdessä sydänyhdistysten kanssa mukana Lappeenrannan ja Imatran KappAhleissa järjestetyssä Naisen sydän -ohjelman tapahtumassa. Tapahtumassa tavoitettiin noin 120 henkilöä. Sydänviikolla piiri jalkautui kauppakeskukseen kohdaten siellä yhden päivän aikana noin 300 henkilöä. Perinteeksi muodostunut Sydänpiirin sydänretki ja hevosenkengänheittokilpailu järjestettiin Taipalsaaren Sydänyhdistyksen isännöimänä Hotelli Saimaanrannan läheisyydessä Harjulan seuratalolla. Tapahtumapäivään osallistui noin 90 henkilöä. Armilan Sairaalan kahvio toimii Sydänpiirin ylläpitämänä. Kahvio työllistää vuosittain vakituisen kahvionhoitajan ja palkkatukityöllistetyn kahvioapulaisen. Sydänpiirin toimistoon palkattiin työllistämistuella toimistotyöntekijä. näyttelyissä, myyntiesittelyissä ja terveysneuvontatilaisuuksissa eri puolilla Etelä-Pohjanmaata. Vuoden aikana osallistujia kertyi noin 4000. Sydänterveyteen liittyvien rasva- ja kolesterolikeskustelujen ollessa kuumimmillaan todettiin, kuinka tärkeää on, että sydänyhteisön jäseninä löydämme ajantasaista tutkittua tietoa. Sydän-lehti ja www.sydanliitto.fi tarjoavat arvojemme mukaisen ja ajankohtaisen kannanoton sydänterveysasioissa. HELSINGIN SYDÄNPIIRI RY Yhteistyölle luotiin edellytyksiä kutsumalla sydänyhdyshenkilöitä ja muita työryhmiä yhteisiin tapaamisiin, koulutuksiin ja suunnittelukokouksiin. Sydänpotilaan hoito ja ohjaus kehittyvät potilaan tarpeiden mukaiseksi silloin, kun toimintaa ohjaa potilaan näkökulma ja terveydenhuollon toimijat tuntevat eri organisaatioiden toimintatavat ja mahdollisuudet. Terveydenhuollon ammattilaisten sydänyhdyshenkilöverkostoon kuului vuonna 2010 yli 300 jäsentä sydänpotilaiden hoitoon osallistuvista organisaatioista Helsingin ja Uudenmaan alueelta. Sydämen vajaatoimintapotilaiden hoidon kehittäminen hoitoporrasmallin avulla käynnistyi Helsingin Sydänpiirissä 2007. Toimintamalli on yleisluonteinen ja sitä voi soveltaa valtakunnallisesti. Projekti tuotti tavoitteensa mukaisesti toimintamallin, jonka avulla sydämen vajaatoimintapotilaiden elämänlaatua ja hoitoennusteta parannetaan sekä kotona selviytymistä tuetaan. Piiri järjesti tai oli osallisena 25 terveydenhuollon ammattilaisten koulutustilaisuudessa. Koulutuksissa oli yli 1800 osallistujaa. Terveysmittauksiin ja niihin liittyvään neuvontaan osallistui 5 500 helsinkiläistä. Yleisöluennoilla, kaupunginosatapahtumissa ja messuilla tavoitettiin yli 10 000 sydänterveydestä kiinnostunutta kaupunkilaista. Sydänkursseilla ja suorassa kuntoutusohjauksessa lähes 1000 sydänpotilasta sai henkilökohtaista tietoa ja tukea. Sydänpiiri toimi vastuupiirinä RAY:n rahoittamien sydänpotilaiden sopeutumisvalmennuskurssien järjestämisessä. Kurssit toteutettiin yhteistyössä Uudenmaan Sydänpiirin kanssa. Liekki –projekti (2010-2013) vapaaehtoistoiminnan, erityisesti vastuuvetäjäntoiminnan kehittämiseksi käynnistyi. Tavoitteena on luoda yhdessä eri toimijoiden kanssa toimiva vetäjien rekrytointi-, koulutus- ja palkitsemisjärjestelmä. Helsingin ja Uudenmaan sydänpiirien hallitukset pitivät 8/2010 kokouksen, jossa piirit allekirjoittivat sopimuksen yhteistyön tiivistämisestä. 33 ETELÄ-POHJANMAAN SYDÄNPIIRI RY Vuoden aikana mietittiin monissa eri yhteyksissä sydänyhteisön tulevaisuutta. Piirin hallituksessa ja syyskokouksessa käsiteltiin liiton asettaman piirityöryhmän esitystä vaihtoehtoisista toimintamalleista. Etelä-Pohjanmaan Sydänpiiri päätyi kannattamaan nykyisen Sydänpiirijaon säilyttämistä. Yhteistyö- ja osaamiskeskusmallin vaikutuksista piirin ja yhdistysten toimintaan kaivattiin lisäselvitystä. Kanta-Hämeen, Keski-Suomen ja Pirkanmaan Sydänpiirien kanssa tehtiin yhteistyötä kuntoutumis- ja sopeutumisvalmennuskurssien järjestämisessä. Etelä-Pohjanmaan Sydänpiirin yhdistykset halusivat Pomminpurkajat-kyselyn avulla muistuttaa omien kuntiensa päättäjiä siitä, että jokaisessa päätöksessä tulee huomioida päätöksen terveysvaikutukset. Kysely toteutettiin 11 kunnan alueella 10 Sydänyhdistyksen toimesta. Valtuuston kokouksen alussa valtuutetuille jaettiin lomake, jonka terveyspäätöksiä koskevaan kymmeneen kysymykseen he vastasivat. Tulosten analysointi valmistuu vuoden 2011 alussa. Sydänterveyden edistäminen ja järjestötoiminta oli esillä
Sivu: 35Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 32Sivu: 31Sivu: 30Sivu: 29Sivu: 28Sivu: 27Sivu: 26Sivu: 25Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 16Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 13Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 10Sivu: 9Sivu: 8Sivu: 7Sivu: 6Sivu: 5Sivu: 4Sivu: 3Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 44Sivu: 45Sivu: 42Sivu: 43Sivu: 41Sivu: 40Sivu: 39Sivu: 38Sivu: 37Sivu: 36