Sivu: 1Sivu: 2pääkirjo Salla Virta toimitussihteeri/ redaktionssekreterare salla.virta@sairaanhoitajaliitto.fi pääkirjoitus Mielenterveydestä on pidettävä huolta soutelin kesällä tuusulanjärvellä kirkkoveneellä. samalla, kun kansallisromanttinen maisema tuotti iloa, soutaminen tahdissa opetti ryhmätyöskentelytaitoja. kirkkoveneilyä voisi kutsua sosiaaliseksi pääomaksi. Dosentti Markku t. Hyyppä kertoo tässä lehdessä (s. 27) sosiaalisen pääoman merkityksestä mielenterveydelle. sillä tarkoitetaan mm. harrastuksia, joissa ollaan ja tehdään yhdessä, luottamusta, avun tarjoamista ja toisista välittämistä. Nämä kaikki lisäävät hyvinvointia ja pidentävät elinikää. kuoroharrastuksen hyvää tekevän vaikutuksen näen lähipiirissäni. pianoa korvakuulolta koko elämänsä soitellut isäni rohkaisi eläkkeelle jäännin kynnyksellä mielensä ja ilmoittautui laulukurssille. pian suunniteltiin jo kuoromatkaa Barcelonaan. kuinka paljon hyvää mieltä ja uusia kontakteja harrastus voikaan tuoda. jokaisen tulisi löytää oma kuoronsa. jyrki kataisen hallitus lupaa hallitusohjelmassaan ehkäistä syrjäytymistä ja puuttua mielenterveysongelmiin jo varhaisessa vaiheessa. Mielenterveyslakia uudistetaan niin, että erityisesti matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut paranevat. Hallitus jatkaa mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämisohjelman toimeenpanoa ja masennuksen ehkäisyyn tähtäävän hankkeen käytäntöjen juurruttamista. kuulostaa hienolta. samalla kuitenkin terveyden edistämisen määrärahoja vähennetään 2 miljoonalla eurolla, ja kunnat painivat rahavaikeuksissa. suomalaislehtien päivittäiset väkivaltauutiset ja Norjan joukkosurma kertovat kriittisestä avuntarpeesta. Henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen pitäisi nostaa tärkeimpien asioiden joukkoon. kirkkovenesoudulla kerrottiin Aleksis kiven mielenterveyttä hoidetun heittämällä hänet kylmään veteen. onneksi hoitokeinot ovat niistä ajoista kehittyneet. Den mentala hälsan måste värnas jag rodde på sommaren på tusbysjön i en kyrkbåt. samtidigt som det nationalromantiska landskapet skänkte glädje lärde vi oss gruppsamarbete när vi skulle ro i takt. kyrkbåtsrodd kunde kallas för socialt kapital. Docent Markku t. Hyyppä berättar i denna tidning (s. 27) om det sociala kapitalets betydelse för den mentala hälsan. Detta kapital inbegriper bl.a. hobbyer som utförs tillsammans, förtroende, erbjudande av hjälp samt omsorg om varandra. Allt detta ökar välmåendet och skänker fler levnadsår. i min närkrets kan jag se hur gott det gör att sjunga i kör. När min pappa, som hela sitt liv spelat piano på gehör, blev pensionerad fattade han mod och anmälde sig till en sångkurs. och snart planerade kören redan en resa till Barcelona. Hur mycket gott humör och nya kontakter kan inte en hobby skänka. Alla borde finna sin egen kör. jyrki katainens regering lovar i sitt regeringsprogram att motarbeta utslagningen samt gripa tag i de mentala hälsoproblemen redan i ett tidigt stadium. Mentalvårdslagen ska förnyas på så vis att särskilt den lättillgängliga mentalvårdsservicen förbättras. regeringen fortsätter verkställandet av utvecklingsprogrammet för mentalvårds- och missbrukstjänsterna samt det praktiska förankrandet av projektet för förebyggande av depression. Låter fint. samtidigt tar man ändå bort två miljoner euro från anslagen för hälsobefrämjandet och kommunerna brottas med penningproblem. De finländska tidningarnas dagliga nyheter om våld, likaväl som massmordet i Norge, vittnar om ett akut behov av hjälp. Vårdandet av den mentala hälsan bör lyftas upp bland de allra viktigaste ärendena. under kyrkbåtsrodden berättades att Aleksis kivis mentala problem åtgärdades bl.a. genom att kasta honom i iskallt vatten. Lyckligtvis har vårdmetoderna utvecklats sedan sådana forna tider. www.sairaanhoitajaliitto.fi SAIR AANHOITA JALIITON SIVUT 27-33 Koulutus innostaa ja yhdistää SAIR AANHOITA JALIITON SIVUT 27-33 Vuoden päihdesairaanhoitajaksi nostettiin tällä kertaa ryhmä. SAIR AANHOITA JALIITON SIVUT 2733 Hyvän työpaikan kriteerit -barometrin tulokset julki. Sairaanhoitajaliiton uusi puheenjohtaja Merja Merasto: Luottamus syntyy yhdessä työtä tehden P O H D I N TOJA TE RV E Y D E N H U O LLOS TA | S I V U 23 | Ihmiset odottavat sairaanhoitajalta reaaliaikaista tietoa. A s iAn tu n ti jA vA stA A | s i v u 24 | Valtuutettu tuo terveisiä kentältä. Tallinnan sairaanhoitajat hyppäsivät polkupyörän satulaan | S I V U 36 H O I T O T YÖ N J O H TAVA A M M AT T I L E H T I 9/2010 7€ H O I T O T YÖ N J O H TAVA A M M AT T I L E H T I 11/2010 7€ H O I T O T YÖ N J O H TAVA A M M AT T I L E H T I 12/2010 7€ H O I T O T YÖ N J O H TAVA A M M AT T I L E H T I 1/2011 H O I T O T YÖ N J O H TAVA A M M AT T I L E H T I 4/2011 h o i t o t yö n J o h tava a m m at t i l e h t i 5/2011 H O I T O T YÖ N J O H TAVA A M M AT T I L E H T I 6-7/2011 16 Projektijohtaja Maisa Toljamo Olemme vastuussa siitä, että kukaan ei satuta toista. Psykiatrinen sairaanhoitaja Heikki Korkeila 10 11 Päihtyneellä potilaalla on oikeus hoitoon niin kuin muillakin. Vastaava sairaanhoitaja Anne Hallvar Kannustan avaamaan keskustelun päihteiden käytöstä. Vastaava työterveyshoitaja Karita Ristimäki 10 ”Ennakkoluulojen kahleet pitää murtaa.” Sairaanhoitaja Saido Mohamed s i v u 10 Meiltä eivät jää mitkään salasuhteet selvittämättä. hygieniahoitaja Marianne Routamaa HENKILÖ | SIVU 40 ”Hyvien kesätyöntekijöiden saaminen on koko osaston asia.” Osastonhoitaja Ritva Merimaa SIVU 6 YÖ T O SE SS Ä IT T E O EM T YÖ A N PÄ U M IV E YS R O T Y K IS T E T EM IS A AN IR U A M A N ER H O O IT -24 -24 24 KOLUMNI 40 ETIIKKA 42 LÄÄKEHOITO 58 KUUK AUDEN HENK ILÖ 16 ASIANTUNTIJA 20 ASIANTUNTIJA 24 KOLUMNI 40 LÄÄKEHOITO 50 N ÄY T T Ö Ä H O I T O T Y Ö H Ö N 24 KOLUMNI 40 LÄÄKEHOITO 42 ETIIKKA 45 VÄ I T Ö S 9 KOLUMNI 34 HENKILÖ 38 ETIIKKA 43 VÄ I T Ö S 48 N ÄY T T Ö Ä H O I T O T Y Ö H Ö N s. 6 s. 6 U Johtajalle aikaa dialogiin Hyvä hoito nousee ilosta Unettoman vanhuksen lääkkeet Potilasturvallisuuden puolestapuhuja Imetysohjauksesta tuoreet suositukset M Sairaanhoitaja myöS näköiSlehtenä! lue liiton verkkoSivuilta jäSennumerolla. H Koulutus rajattuun lääkkeenmääräämisoikeuteen alkaa Tiimit voivat edistää tuottavuutta Valmistuvilla aukkoja lääkeosaamisessa Kokemusasiantuntija murtaa ennakkoluuloja Välttämisestä aitoon kohtaamiseen Lääkehoitopassi on opiskelijan turva Kuvat avaavat etiikan opetusta Päihteitä käyttäville äideille hoitomalli Tunteet on syytä tuntea Hyvä käytäntö levisi Kustaankartanossa Virheiden paljastaminen hyödyttää kaikkia Enemmän kuoleman käsittelyä koulutukseen Työturvallisuus alkaa oman toiminnan tarkastelusta O H E N K I LÖ | S I V U 33 | Syöpäsairaanhoitaja Annikki Niskanen tukee sairastuneen jaksamista. A s iAn tu n ti jA | s i v u 16 | Kuntoutuspuu parantaa kuntoutujan motivaatiota. I CN S I V U 30 | Katastrofi on kova kokemus Japanin sairaanhoitajille T Napostelukulttuuri Potilashuoneiden julkiset johtaa ylipainoisuuteen keskustelut arviointiin Tupakkavieroitukseen tarvitaan ammattilaisen ohjausta Kesätyöntekijä haluaa palautetta Masennuslääkkeet aiheuttavat haluttomuutta Väkivallasta on pystyttävä puhumaan Somalia-hanke käynnistyy Hygieniaosaamisella kova kysyntä Tampere keksi aseptiikkapassin E E M A N U A S I A N T U N T I J A | S I V U 16 ETIIKKA | SIVU 36 N ÄY T T Ö Ä H O I T O T Y Ö H Ö N | S I V U 5 4 Me töissä | sivu 6 L ä ä k e h o i t o | s i v u 41 n äY t t ö ä h o i t o t Y ö h ö n | s i v u 5 6 UUTISET | SIVU 8 M E TÖ I SSÄ | S I V U 10 ASIANTUNTIJA | SIVU 20 H as oito ep t tiik yö ka n M E R O
Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36Sivu: 37Sivu: 38Sivu: 39Sivu: 40Sivu: 41Sivu: 42Sivu: 43Sivu: 44Sivu: 45Sivu: 46Sivu: 47Sivu: 48Sivu: 49Sivu: 50Sivu: 51Sivu: 52Sivu: 53Sivu: 54Sivu: 55Sivu: 56Sivu: 57Sivu: 58Sivu: 59Sivu: 60