Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6pomo kysyy Askarruttaako johtaminen? Lähetä kysymyksesi osoitteeseen sirpa.lahtiluoma@jto.fi. JTO:n asiantuntijat vastaavat tällä palstalla. MiTEn MEnETELLä uuTEnA EsiMiEHEnä niin, ETTEi OMAsTA TOiMinnAsTA TuLE TuuLiviiriMäisTä? Vastaaja Jari Taipale | Kuva Miika Kainu ähes aina esimiestehtävää aloittaessa uusi esimies törmää tilanteeseen, jossa hänen omat, alaisten ja oman esimiehen odotukset tehtävän hoitamisen suhteen ovat ainakin jonkin verran toisistaan poikkeavia. Lisäksi taustalla varsin usein kummittelee edeltäjän haamu, joka vaikuttaa ainakin siihen, millainen lähtöasetelma uudelle esimiehelle on tehtävän hoitamiseksi rakennettu. Osa alaisista, joskus myös oma esimies, kaipaa edeltäjää. Jotkut saattavat olla helpottuneita ja odottavat seuraajalta uudistuksia. Paineita siis riittää. Kenen pillin mukaan sitten pitäisi tanssia? Oma esimies ja organisaatio tietenkin määrittelevät suuntaviivat ja asettavat tehtävälle raamit. Alaiset puolestaan haluavat vaikuttaa siihen, millaiseksi heidän arkinen työnsä muodostuu. Omat intohimot, kehityshalukkuus, asenne tehtävää, alaisia ja omaa esimiestä kohtaan sekä näkemys omasta tehtävästä tuovat soppaan lisää aineksia. Oman mausteensa antaa myös se, millaista esimiestyötä henkilö itse arvostaa. Ei kuulosta helpolta, eikä se sitä olekaan. Hyvin ja kiireettä toteutettu perehdytys luo tehtävän hoitamiselle hyvän perustan. Liian usein se jää kokonaan toteuttamatta, siihen on varattu liian vähän aikaa tai perehdytyksestä vastaa väärä henkilö. Perehdytyksen pitäisi valmistaa uusi esimies tehtävään mahdollisimman hyvin. Tämä vaatii perehdyttäjältä ja perehdytettävältä huolellista valmistautumista. On uskallettava kysyä ja ottaa esiin myös itsestään selviltä tuntuvia L asioita. Mitä vähemmän ilmaan jää avoimia kysymyksiä, sitä selkeämpää on uusiin haasteisiin ja tehtävän hoitamiseen ponnistaa. selkeät linjaukset tehtävänkuvasta vastuineen ja velvollisuuksineen tuovat tarvittavaa selkeyttä tehtävän hoitamiseen. Avoin vuorovaikutus on se toimivan esimiestyön peruskivi, joka kannattaa muurata kuntoon jo urakan alussa. Kyselemällä, kuuntelemalla ja itse kertomalla asiat selviävät. Avoimesti ja mahdollisimman monien organisaation eri tasoilla toimivien henkilöiden kanssa keskustellen asioiden moniulotteisuus hahmottuu ja monet sekavalta tuntuvat kokonaisuudet saavat selkeät raamit. Keskustellessa selkiytyy usein myös se, millaista esimiestyötä ihmiset arvostavat. sangen usein alaiset testaavat uutta esi- miestä selvittääkseen millaisesta henkilöstä on kyse. Alussa kysymyksiä esitetään turhista pikkuasioistakin vain testimielessä ja reagointia vaatien, joskus puolestaan reagoimatta jättämistä odottaen. Kaikkiin pyyntöihin, ehdotuksiin ja uusiin ideoihin työn (tai ainakin asian esittäjän toimenkuvan ja palkkauksen) kehittämiseksi ei pidä reagoida periaatteella ”laitetaan asia kuntoon saman tien”. välittömällä reagoinnilla saa hetkeksi yhden ihmisen tyytyväiseksi, mutta rakentaa samalla uusien vaatimusten tulvaa. sana kiirii ja pyytäjiä riittää. nopeassa reagoimisessa on vaarana myös, että lupaa jotain sellaista, mitä ei voi pitää. Tämä murentaa esimiehen uskottavuutta. Lupausten takaisin vetäminen ja sanojen pyörtäminen näyttää alaisten silmissä helposti tuuliviirimäiseltä ja epäjohdonmukaiselta. Kolikossa on tietysti myös toinen puoli. Ellei esimies reagoi, häntä aletaan pitää helposti kehityksen jarruna tai ylivarovaisena ja vastuuta pakoilevana. Ei siis kannata tehdä hätiköityjä ratkaisuja, vaan edetä pikkuhiljaa ja selkeästi omien valtuuksien puitteissa. Oma esimerkki ja ennakkoluuloton asioihin sekä ihmisiin suhtautuminen auttavat alkumetreillä, niin myös myöhemmässä vaiheessa esimiesuralla. Onnea ja menestystä vaativiin tehtäviin! pomo 110 | 7
Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36