Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5pomoset Teksti Kari Salmirinne Kuva Pekka Karhunen/KL Uusi JMAC+JTO nostaa yritykset maailmanluokkaan Länsimaisten yritysten – myös suomalaisten – haasteet globaalissa kilpailussa ovat kahdenlaisia. Toisaalta tulisi olla innovatiivinen ja kulkea teknologisen kehityksen kärjessä, toisaalta parantaa laatua ja hintakilpailukykyä tuottavuutta kehittämällä. Kun yritykset lisäksi haluavat säästää luontoa ja kantaa yhteiskunnallisen vastuunsa, ne tarvitsevat todella väkeviä toimenpiteitä, jotta saavuttavat kaikki tavoitteensa. Johtamistaidon Opisto JTO on syntymästään saakka panostanut erinomaisin tuloksin sekä johtajuuden että tuottavuuden kehittämiseen. Nyt JTO ottaa lisää vastuuta suomalaisten yritysten ja organisaatioiden auttamisessa ja jalostaa palveluitaan edelleen. Tarkoitusta varten JTO on perustanut yhdessä uuden kumppaninsa JMAC Scandinavia Ab:n kanssa yhtiön nimeltään JMACJTO Finland Oy. JMAC – Japan Management Association Consultants – on nimensä mukaisesti alun perin japanilainen tuottavuuskoulutukseen ja -konsultointiin erikoitunut yritys. Sillä on 68 vuoden kokemus, se toimii maailmanlaajuisesti ja sen näytöt, kuten Toyota Production System, puhuvat puolestaan. Uusi yritys tulee sijaitsemaan Tampereella, missä JTO:lla on jo toimipiste. Avajaiset järjestetään tiistaina 9.3.2010. JMAC+JTO auttaa asiakkaitaan rakentamaan kestävää kasvua. Kestävä tarkoittaa, että asiakkaiden pitkän tähtäimen tehokkuus paranee. Kasvu merkitsee asiakkaiden liiketoiminnan kasvua. Kestävä kasvu edellyttää sekä ihmisten että muiden voimavarojen harkittua käyttöä ja saavutetaan parhaiten Lean Managementin menetelmiä ja työvälineitä käyttäen. Palvelujen perusperiaatteisiin kuuluu, että jokainen asiakasyritys saa yhteistyön tuloksena itselleen sopivan sovellutuksen leanistä ja pystyy jatkossa halutessaan omin voimin jatkamaan kehitystyötä. Lean sopii kaikille teollisuus- ja palveluyrityksille sekä julkisille organisaatioille. Maailman parhaat yritykset hyödyntävät jo leania ja tehostavat toimintaansa jatkuvasti. Suomalasiyrityksistä parhaat menestyvät esimerkit löytyvät elektroniikka-, metalli-, vakuutus- ja terveydenhoidon aloilta ja onpa joukossa jo verohallintokin. JMAC+JTO auttaa nyt paikan päällä Suomessa toimivia yrityksiä ottamaan leanin menetelmät ja työvälineet käyttöönsä. Koulutusohjelmat ovat monipuolisia. Rungon muodostavat 12-päiväinen Lean Management Valmennus, Lean Service Valmennus, Toimitusketjuvalmennus sekä Standardisointi- ja visualisointivalmennus. Myöhemmin Lisätietoja JMAC+JTO:n palveluista antavat: Peter Kanerva, puh. 050 4088 070 ja Martin Lilius puh. 0500 623 081 sekä 9.3.2010 lähtien JTO:n kotisivut www.jto.fi tarjontaa kehitetään esille tulevien asiakastarpeiden mukaan. Valmentajina toimivat asiaan perehtyneet JTO:n kehittämisasiantuntijat sekä kokeneet ruotsalaiset ja japanilaiset konsultit. Valmennus tapahtuu uudessa ja ainutlaatuisessa koulutusympäristössä, joka rakennetaan erityisesti JMAC+JTO:n koulutusohjelmia varten. Valmennuksessa teoriat sovelletaan käytäntöön ja niitä harjoitellaan, jotta käyttöönotto omalla työpaikalla varmasti onnistuu. Koulutuksen ohella asiakkaat voivat myös hyödyntää JMAC+JTO:n konsultointipalveluja toimintojensa kehittämisessä. Asiakkaiden käytössä on nyt myös koko JMAC-verkosto, joka toimii kaikilla tärkeimmillä markkinoilla Aasiassa, Amerikassa ja Euroopassa. Tämän laman jälkeinen maailma on erilainen. Sitä leimaavat epävakaus, niukkuus ja markkinoiden uusjako. JMAC+JTO auttaa yrityksiä tekemään vähemmästä enemmän ihmisten avulla ja kehittymään niin että ne kasvavat kestävästi myös tulevaisuudessa. 6 | pomo 110
Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36