Pomo 1/2010
Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21
KOLUMNI Mistä sinä luopuisit? Otsikon kysymystä pitää kypsytellä jo vähintään puolivakavissaan. En mistään -vaihtoehto ei näyttäisi olevan käytettävissämme. Maailmanmenon muutos on ainutlaatuinen ja kulminoituu kahteen globaaliin ympäristöasiaan: ilmaston ja kilpailuympäristön muutokseen. Näköpiiriin vähitellen hahmottuvassa tulevaisuudessa meiltä vaaditaan viisaita valintoja luopuessamme jostain saavuttamastamme. Muussa tapauksessa luovumme myöhemmin jostain tärkeämmästä, tai pahimmassa tapauksessa tulevat sukupolvet luopuvat aikanaan jostain vielä tärkeämmästä. Viisautemme on tulossa todelliseen testiin. Suureen luopumisen tuskaan ja synkistelyyn ei ole aihetta, koska meillä on paljon turhaa. Turhaa löytyy kaapeista, jääkaapista ja konepellin alta. Turhaa tulee televisiosta ja sitä tunkee kalentereihin. Onnellinen on se, jolla turha on kasautunut pankkitilille – vai onko? Luopuminen ei merkitse kasvusta luopumista. Kasvu on olemassaolon elinehto, mutta osaammeko tarkistaa kasvun mittareitamme niin yksilöinä kuin yhteisesti? Osaammeko saavuttaa parempaa luopumalla tarpeettomasta? Kaikki saavutettu ei ole pidemmän päälle meidän etumme. Saavutuksista kannattaa nauttia aikansa, mutta niihin ei pidä ripustautua. Aika jättää monesta hyvästä asiasta. Markka meni vuosia sitten, 70-luvun ostoskeskuksia puretaan ja tupo on, jos ei haudattu, niin ainakin työkaluvaraston perukoilla. Työmarkkinapöydissä ollaan luopumisvalintojen äärellä. Kymmenet nykyiset työehtosopimukset on rakennettu vuosikymmeniä sitten. Turhuuksien kertymisen suhteen ne eivät poikkea ympäröivästä maailmasta. Moni entinen etu näyttäytyy tänä päivänä pidemmän päälle haittana, jos osaa vähänkin tulkita maailman murrosta. Työehtosopimukset ovat kuin vanhoja rakennuksia. Pieni paikkailu ja uusien palikoiden lisäily ei enää riitä, vaan paljon on myös purettava, jotta saadaan remontoitua toimiva kokonaisuus. Työmarkkinapöydissä on tilaisuus olla viisaan luopumisen edelläkävijöitä, mutta saavutetusta luopuminen ei ole ollut tapana. Ei puolin eikä toisin. Ei varsinkaan, kun pitäisi luopua, ei omista, vaan jäsenten eduista. Vastuunottokyky on kovan ja mahdottomankin tehtävän edessä. Työehtosopimusten on kuitenkin muututtava, jottei niistä tule 70-luvun ostoskeskuksia. Massiivisia rakennelmia, jotka ovat sivussa nykyarjen raiteilta. Rakennelmia, joiden ohi työpaikkojen elämä lähtee kulkemaan omia polkujaan ja omilla ehdoillaan, vieläpä sulassa sovussa. Oikea paikka luopumiselle onkin siellä, missä vastuu siitä osataan kantaa ja missä tuo vastuu lopulta kuitenkin otetaan. Erilaistuvassa maailmassa ratkaisujen on oltava räätälöityjä. Työpaikkojen on annettava luopua siitä, mitä ne eivät tarvitse. Jäykistä rakenteista on voitava sopimalla tinkiä, ja työpaikkojen ihmisten yhteiselle luovuudelle ja uuden rakentamiselle on annettava tilaa. Samalla annetaan tilaa ja pakotetaan niin paljon kaivattuun hyvään johtamiseen. Mikä tärkeintä, luovuttaessa turhasta työpaikoilla tarvitsee luopua nykyistä harvemmin ihmisistä. Antti Mähönen Kirjoittaja on JTO:n kehittämispäällikkö. pomo 110 | Kuva Laura Vuoma 21
Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36