Pomo 1/2010

featimgSivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11

Sivu: 12

Vähemmästä enemmän Teksti –ihMiSTEN AVuLLA Organisaation näkökulmasta ihmiset voidaan nähdä joko osana ongelmaa tai osana ratkaisua. Yksinpuurtaminen ja oman osaamisen panttaaminen eivät ole enää järkevä toimintatapa yrityksen menestyksen kannalta. Lean-johtamisessa ihminen otetaan osaksi ratkaisua sitouttamalla hänet positiivisesti mukaan toimintaan. Samalla luodaan jatkuvan kehittämisen ja oppimisen kulttuuri. Soila Eräniemi Kuvat Miika Kainu Y htenäisen organisaation luominen yksilöistä, jotka toimivat yhteisen päämäärän hyväksi, on haasteellinen tehtävä. ”Suomessa puhutaan paljon yhdessä tekemisestä, mutta mitataan yksilösuoritusta. Se ei tue yhteisöllisyyttä lainkaan. Tarvitaan ajattelutavan muutosta, jotta ihmiset saataisiin tekemään pyyteettömästi työnsä osana kokonaisuutta”, miettii JTO:n Kaisa Sariola. ”Yrityksissä pitäisi miettiä, miten voitaisiin tukea ajattelutapaa, jossa ihmiset haluavat antaa tietonsa ja kokemuksensa muiden käyttöön. Etenkin aikana, jolloin on paljon ytuutisia, ainakin hiljaisesti uskotaan, että parhaiten suojaa selustansa, jos itsellä on tietoa, jota muilla ei ole.” Oppiva lean-organisaatio Lean on johtamisen filosofia, joka haastaa yksilöt jatkuvasti kehittymään ja oppimaan. Lean on tuotantolähtöinen: japanilaisen autonvalmistaja Toyotan tuotantojärjestelmä perustui jatkuvan parantamisen (kaizen) periaatteille. Periaatteena on pitkän tähtäimen ajattelu. Organisaation ihmiset ja yhteistyökumppanit sitoutetaan myönteisesti mukaan organisaation kehittämiseen: ongelmakohtiin puututaan nopeasti ja niille luodaan sopivin ratkaisu. Lean antaa työkaluja ajan ja resurssien tuhlauksen eliminointiin. Edellytyksenä on ihmiskeskeisyys: yksilön aktiivinen osallistuminen parannusehdotuksiin. Organisaation tehtävänä on rohkaista häntä niiden esittämiseen. Kaksinkertaistaa tuottavuuden, puolittaa virheet, nopeuttaa läpäisyaikoja – Leaniin yhdistettyjä kiittäviä lausuntoja on monia. ”Leanin työkalut ja menetelmät eivät pohjimmiltaan ole uusia. Kyse on maalaisjärjen aktivoinnista. Miten olemassa olevia resursseja voisi hyödyntää paremmin tuottavuuden, laadun ja prosessien kulun parantamiseksi?”, Kaisa Sariola linjaa. Asiakas määrittää lisäarvon Lean-ajattelun ensimmäinen askel on tunnistaa, mitkä asiat lisäävät tuotteen tai palvelun arvoa asiakkaan näkökulmasta ja mitkä eivät. Kaikki, mikä ei tuota lisäarvoa asiakkaalle, on hukkaa. Toyotan tuotantoprosessissa on tunnistettu seitsemän hukan päätyyppiä. Nämä ovat ylituotanto, odottelu, tarpeeton kuljettelu, turha käsittely, tarpeettomat varastot, tarpeeton liikkuminen ja virheet. ”Asiakas viime kädessä maksaa koko organisaation toiminnan. Lean on fokuksen kes- kittämistä olennaiseen: tehdään niitä asioita, joista asiakas on oikeasti valmis maksamaan”, muistuttaa Kaisa Sariola. Järkevin toimintatapa Organisaation kasvaessa ajan myötä ja saadessa uusia kerrostumia, saattaa systeemin näkökulmasta hämärtyä, mikä on järkevin toimintapa. ”Yksi tuotannon osa tekee ensin oman tehtävänsä ja siirtää sitten työn seuraavalle. Työtä voidaan kuljetella pitkiä matkoja, se saattaa lojua keskeneräisenä varastoissa tai työvaihe palaa virheen vuoksi alkuun. Kun on tutkittu esimerkiksi tavaran virtausta tehtaan läpi ja kuinka paljon oikeasti tehdään arvoa tuottavaa työtä, on tapauksia, joissa tuottavan työn osuus käytetystä ajasta on jäänyt alle 10 prosenttiin. Ja koko tuon ajan tavaraan on sitoutunut pääomaa”, puntaroi Kaisa Sariola. Vaikka Lean-ajattelu on alkujaan leimautunut vahvasti autoteollisuuteen, on sen periaatteita Sariolan mukaan sovellettu onnistuneesti maailmalla muun muassa sairaaloissa. Niissä toimivuutta on parannettu esimerkiksi vähentämällä tarpeetonta liikkumista. Toimenpidehuoneita ja osastoja on rakennettu ympyrän- tai tähdenmallisiksi, jotta kuljetusetäisyydet lyhenisivät. ›› 12 | pomo 110

Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36