Pomo 2/2009

featimgSivu: 1

Sivu: 2

2|09 Perhon on sitonut Mikko Stenberg Hyviä ja unelma-asiakkaita Minulle jokainen asiakaskohtaaminen on hieno asia. Tässä ammatissa onkin etuoikeus saada olla tekemisissä monen asiakkaan kanssa ja elää hetki, joskus pitkäkin, erilaisten organisaatioiden elämää. Organisaatioiden tilanteet ja kehittämistarpeet vaihtelevat, niin myös kehittämisratkaisut. Olen oppinut kiinnittämään erityistä huomiota vaiheeseen, jolloin asiakkaan edustaja käy läpi organisaationsa tilannetta ja odotuksia mahdolliselle kehittämisohjelmalle. Tällöin tunnistan erikseen hyvät asiakkaat ja vielä näistäkin erottuvat unelma-asiakkaat. Unelma-asiakas käy neuvotteluvaiheen alussa läpi päätöksentekonsa kulun. Hän tekee selväksi näkemyksensä tarpeesta ja ratkaisusta. Jos hänellä ei ole omaa ratkaisunäkemystä, hän kertoo myös sen. Hän antaa ymmärtää, millaiset seikat ovat tärkeitä yhteistyön käynnistämiseen liittyvässä päätöksenteossa: innovatiiviset uudet näkökulmat vai hyväksi koetut perinteiset menetelmät, yksityiskohtaiset kehittämissisällöt vai yleisempi raami, mahdollisimman edullinen hinta vai suuri vaikuttavuus ja niin edelleen. Ei-unelma-asiakas, siis pelkästään hyvä asiakas, jättää monet ratkaisun ja päätöksenteon kannalta oleelliset seikat avoimeksi. Hän saattaa viitata ryhmään, joka käsittelee kehittämisehdotukset tai -tarjoukset. Ryhmän kokoonpano ja status on jonkinasteinen salaisuus ja puhuja itse liikkuu jossakin tämän ryhmän reuna-alueilla. Kummassakin tapauksessa yhteistyön alkamisen kannalta ratkaisevaa on kehittäjäehdokkaan kyky hahmottaa oikein, millaista palvelua asiakas tarvitsee ja missä muodossa sitä tulee ehdottaa. Unelma-asiakkaat, jotka usein ovat odotuksiensa suhteen vaativia, tekevät tämän hahmottamistyön kuitenkin kehittäjälle helpommaksi. On helppo uskoa, että he päätyvät kumppaneita valitessaan itselleen oikeisiin ratkaisuihin. Asiakkaiden kuuleminen korostuu tämän lehden pääjutussa ja muuallakin. Hyvät ja unelmat, kaikki asiakkaat ovat tärkeitä kaikille yrityksille! Mikko Luoma Julkaisija Päätoimittaja Mikko Luoma puh. 010 755 5207 | mikko.luoma@jto.fi Toimitustiimi Pauli Juuti, Seppo Kouki, Sirpa Lahtiluoma, Kari Salmirinne, Sari Salojärvi, Ritva Torkkola Toimitus Alma Media Lehdentekijät Oy Tuottaja Virve Airola | puh. 0400 405 484 | virve.airola@lehdentekijat.fi Ulkoasu Antti Pulkkinen Kannen kuva Miika Kainu Toimitussihteeri Soila Eräniemi | puh. 040 525 4241 | soila.eraniemi@lehdentekijat.fi Paino SP-Paino ISSN 1796-3923 Osoitelähde Johtamistaidon Opisto JTO:n asiakasrekisteri Osoitteenmuutokset sähköpostitse | markkinointi@jto.fi 18 SIS Miltä uusi Pomosi vaikuttaa? Anna toimitukselle palautetta: info@jto.fi 2 | pomo 209

Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31