Pomo 1/2009
Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29
Suomalaisena Harvardissa todellisuus rakennetaan tasavertaisen ja avoimen dialogin avulla, organisaation oppimisessa siirrytään entistä kehittyneemmälle tasolle. Edellä kuvatut oppimisen haasteet ovat olleet keskeisiä JTO:n oppimiskäsitykseen (-filosofiaan) vaikuttavia tekijöitä. Näkemys perustuu nykyaikaisiin oppimista ja ihmisen toimintaa käsitteleviin teorioihin. Oppimisnäkemyksen takana ovat erilaiset ihmiskäsitykset ja käsitykset tiedon luonteesta. Jokaisella opettajalla, kouluttajalla, valmentajalla ja oppijalla on oma, joko tiedostettu tai tiedostamaton oppimiskäsityksensä. Tämä käsitys vaikuttaa siihen tapaan, miten meistä jokainen oppii tai opettaa. JTO:n oppimisfilosofia käytännössä H JTO:ssa katsomme, että jokainen oppija käsittelee vastaan tulevaa uutta tietoa ja kokemusta aktiivisesti ja omaehtoisesti aiemman kokemuksensa ja oppinsa kautta. Oppiminen on usein erityisen kannustavaa silloin kun se tapahtuu yhdessä toisten kanssa. Jokainen oppija motivoituu oppimiseen silloin kun hän löytää oppimilleen asioille merkityksen nykyisessä elämässään, työhön tai vapaa-aikaansa. Oppiminen ja opettaminen tapahtuvat siten, että niillä on sovellusarvoa kunkin oppijan omaan työ- ja toimintaympäristöön. • Heini Wink ja Veijo Nivala Kirjoittajat ovat JTO:n kehittämispäälliköitä. ätkähdin mentorini ampumaa kysymystä. En ollut koskaan tullut miettineeksi Harvardiin menoa. Eihän se ollut normaalia. Opiskelin tuohon aikaan, vuonna 2000, Yhdysvalloissa Brigham Young Universityssa. Koulussa, joka on melko arvostettu Yhdysvalloissa, mutta joka ei kuitenkaan ole ivy-leaguessa. Seitsemän vuotta myöhemmin sain kuitenkin etuoikeuden astua syyskuiselle kampukselle 900 muun oppilaan kanssa aloittaakseni kahden vuoden MBA-opiskelut. Tuota yllättävää kysymystä seuranneet ponnistelut alemman tutkinnon ja töiden parissa, ja tietysti myös sitä edeltävä elämä, olivat tehneet tehtävänsä ja mahdollistaneet tämän henkilökohtaisen haasteen. Olin päässyt Harvard Business Schooliin. Nyt nuo kaksi kokemusrikasta vuotta ovat miltei lopussa, ja vaikka jatkan tältä koulunpenkiltä innolla eteenpäin, tiedän että tulen kaipaamaan kanssakäyntiä erittäin kyvykkäiden oppilaiden ja professoreiden kanssa sekä älyllisesti stimuloivia keskusteluja luokassa. Saapuessani kouluun olin yllättynyt siitä, kuinka helposti pääsimme kirjoja kirjoittavien ja konsultoivien professoreidemme juttusille – oli aiheena sitten itse kurssi, ura tai peräti oma bisnesidea. Myös itse oppilaat, vaikka heidän entiset toimensa saattoivat ulottua mikrolainapankin johtamisesta Irakin puolustusvoimien kouluttamiseen, ovat helposti lähestyttäviä ja mukavia. Tietysti kirjoa riittää, mutta uskon että Harvard Business Schoolin toive löytää luontaisia johtajia, joilla on kykyä kasvaa älyllisesti ja jotka ovat valmiita auttamaan yhteiskunnassa, näkyy oppilaskannassa ja heidän tulevaisuudensuunnitelmissaan. Kaikki opetus tapahtuu niin kutsuttua case metodia käyttäen, mikä on kenties yksi suurimmista eroista Suomen päivittäiseen oppimismalliin nähden. Tämänhetkinen professorini, innovaatiokirjallisuudesta tunnettu Clayton Christensen, opettaa vain noin kymmenesosan ajastaan. Lopun aikaa hän ohjaa oppilaiden omaa keskustelua. Oppimateriaali, josta sitten keskustelemme 90 oppilaan kanssa teorioita soveltaen, perustuu aina todelliseen tilanteeseen. Eniten tässä metodissa kehittyy nopean datan pilkkomisen jälkeen kyky puolustaa omaa kantaa selkeästi ja rohkeudella. Ensimmäisen vuoden aikana vietimme päivämme samassa luokassa samojen ihmisten kanssa tarkkaan suunnitellun ja ennalta ohjelmoidun kurssitarjonnan parissa. Illat kuluivat kurssien kirjossa analysoiden amerikkalaisen piensahan katetarvetta tai intialaisen imurivalmistajan myyntiprosessia. Arvosanat eivät tuottaneet suurinta painetta, sillä keskimäärin 80 prosenttia luokasta sai numeron kaksi (skaalalla yhdestä kolmeen), vaan pikemminkin sitä tuotti silkka lukemisen määrä, sekä ehkäpä vaara siitä, että professori pyytäisi avaamaan luokkakeskustelun tiukoilla kysymyksillään. Lukemisen määrä ei ole vähentynyt toisena vuotena, mutta harjaantuneet valmistautumistaidot pystyvät sulattamaan materiaalia nopeammin suoden aikaa enemmälle verkostoitumiselle tai jopa squashin peluulle. Olen näiden kahden vuoden varrella pohtinut: mitä jos mentorini ei olisikaan yllättänyt minua kysymyksellään – olisinko ollut valmis maalaamaan oman taivaani kyllin korkealle voidakseni sinne kurkottaa. Uskon, että kysymys olisi tullut muutenkin eteeni, mutta oppi oli selkeä: pitkäjänteisyys ja uutteruus olivat kyllä oleellisia menestykselle, mutta ennen kaikkea tulisi yksinkertaisesti uskaltaa. Ami Kemppainen Harvard Business School MBA class of 2009 pomo 109 | 29
Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32