Pomo 1/2009

featimgSivu: 1

Sivu: 2

Hyvä johtaminen auttaa myös turbulenssissa Vaikka en mitenkään haluaisi omalla panoksellani lisätä vaikerrusta talouden kurjistumisesta, on pakko todeta, että johtamisympäristö on kaikilla tuntemillani toimialoilla nopeasti muuttunut poikkeuksellisen haastavaksi. Selviytymiskeinoja peräänkuulutetaan, etsitään ja toivottavasti löydetään. Tässä Pomon numerossa muutamat kotimaiset huippujohtajat jakavat näkemyksiään siitä, millaisen johtamisen uskovat toimivan kenties haasteellisimpana yksittäisenä toimintavuotena, jonka ovat kohdanneet. Oleelliseen keskittyminen, määrätietoisuus ja työyhteisöjä kannustava johtaminen tuntuvat olevan käyttökelpoisia teemoja. Ei välttämättä siis mitään kokonaan uutta. Tutustumisen arvoisia asiaan perehtymättömille ovat myös tasan sata vuotta sitten syntyneen johtamisvaikuttajan Peter Druckerin ajatukset. Drucker käynnistää tässä numerossa uuden juttusarjan, jonka puitteissa luomme katsauksen vaikutusvaltaisimpien johtamis­ tieteilijöiden keskeiseen antiin. Jokainen aikakausi näkee itsensä ainutlaatuisena, vailla vertailu­ kohtia olevana. Näin myös helposti väheksymme olemassa olevien johtamisoppien merkitystä talouden käännekohdissa ja peräänkuulu­ tamme uusia, parempia välineitä. Talouden muutokset ovatkin otollisia hetkiä uusien teorioiden esiintulolle. En kuitenkaan usko äkkikäänteisiin johtamisoppien selventämisessä. Johtamisen teoria ja käytäntö ovat tuot­ taneet viimeksi kuluneen vajaan vuosisadan aikana paljon hyvää ja käyttökelpoista välineistöä. Sopivan monipuolisesti käytettyinä ja ylilyöntejä välttäen ne antavat apua tämänkin päivän ainutkertaisiin johtamishaasteisiin. Hyvä johtaminen on aina mahdollista, myös ja ennen kaikkea talouden turbu­ lenssissa. Mikko Luoma ”Saunapuhtaana ei tätäkään olisi tapahtunut. Poku rakastaa hien hajua”, nauraa Kammo Kiilunen Julkaisija Päätoimittaja Mikko Luoma puh. 010 755 5207 | mikko.luoma@jto.fi Toimitustiimi Pauli Juuti, Seppo Kouki, Sirpa Lahtiluoma, Kari Salmirinne, Ritva Torkkola Toimitus Alma Media Lehdentekijät Oy Tuottaja Virve Airola | puh. 0400 405 484 | virve.airola@lehdentekijat.fi Ulkoasu Antti Pulkkinen | puh. 050 323 1227 | antti.pulkkinen@lehdentekijat.fi Toimitussihteeri Soila Eräniemi | puh. 040 525 4241 | soila.eraniemi@lehdentekijat.fi Paino SP-Paino ISSN 1796-3923 Osoitelähde Johtamistaidon Opisto JTO:n asiakasrekisteri Osoitteenmuutokset sähköpostitse | markkinointi@jto.fi pomo 1|09 Veera Tiainen, 2009 Miltä uusi Pomosi vaikuttaa? Anna toimitukselle palautetta: pomo@jto.fi 2 | pomo 109

Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32