Sivu: 1Sivu: 2PÄÄKIRJOITUS Pientaloasumisen puolesta Omakotiliitossa kuluva vuosi on 65-juhlavuosi. Liitto on kasvanut 266 omakotiyhdistyksen ja yli 75 000 henkilöjäsenen kansalaisjärjestöksi, joka toimii vahvasti pientaloasumisen puolesta Suomessa. Omakotiliitto on käynnistänyt yhteiskunnallisesti hyödyllistä toimintaa, kuten omakotitalkkaritoiminnan, jolle on lisääntyvää kysyntää väestön ikääntyessä. Puolueettoman energiatehokkuusneuvonnan järjestämisestä pientaloasukkaille on Omakotiliitolla pelkästään hyviä kokemuksia. Myös jätevesineuvontaprojektin järjestämisestä on hyviä kokemuksia. Näille kaikille hankkeille on yhteistä se, että ne tarjoavat apua pientaloasukkaille arjen asioissa ja siten säästävät huomattavasti yhteiskunnan kustannuksia. Siksi näille hankkeille tarvitaan jatkoa ja yhteiskunnan tukea. Kuluva vuosi on Omakotiliitossa liittokokousvuosi, liittokokous pidetään Tampereella 17.–18.11. Kaikessa toimitaan hyvin valmistellusti ja tulevaisuuteen suuntaavasti. Liittokokous on myös koko omakotiväen keskeinen hengennostatustilaisuus. Kuluva vuosi on kunnallisvaalivuosi. Omakotiväki näkyy kunnallisvaaleissa ja niiden alla pientaloasumisen kysymysten kautta vaikuttamalla. Kyse on siitä, mihin kunnissa neljänä seuraavana vuonna kiinnitetään huomio. Kunnat vaikuttavat kiinteistöveroon, joka vaikuttaa muun muassa asumisen kustannuksiin. Omakotiyhdistykset ovat kunnissa aktiivisia ja toimivat paremman asumisen puolesta. Keväällä Omakotiliitto on mukana Oma Koti -messujen järjestelyissä ja yhteistyössä Suomen Messujen kanssa. Viidet messut pidetään samaan aikaan 29.3.–1.4. Helsingin Messukeskuksessa, ja Omakotiliiton jäsenkortilla pääsee kaikille messuille kaksi yhden hinnalla. Lisätietoja tässä lehdessä. Tervetuloa messuille! Omakotipäivää vietetään monin tavoin eri puolilla maata jälleen 30.3., nyt jo viidennentoista kerran. Liitto suosittelee nostamaan Suomen lipun taikka omakotiviirin salkoon Omakotipäivän kunniaksi. Energia-avustukset, kotitalousvähennys, asumisen kustannukset Pientalojen energia-avustukset ovat haussa tänäkin keväänä 12.4. mennessä. Lisätietoja: Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskuksesta, www.ara.fi Kotitalousvähennystä voi käyttää tänäkin vuonna remontteihin. Enimmäismäärä on tänä vuonna 2 000 euroa puolisoa kohti, ja vähennystä voi käyttää 45 prosenttia työkustannusten osuuteen. Kotitalousvähennys on erittäin tarpeellinen ja se on säilytettävä. Pientalojen energia-avustusjärjestelmälle on saatava pitkäjänteisyyttä ja turvattava sen riittävät resurssit. Molempien järjestelmien kehittäminen paitsi tuo säästöjä itse asumisen kustannuksiin pienempien energiakustannusten muodossa niin myös yhteiskunnalle maamme kansallisvarallisuuden, yli yhden miljoonan pientaloasunnon asuntokannan, hyvän kunnossapidon avulla. OLLI-PEKKA LAINE päätoimittaja Suomen Omakotilehti -- Kansikuva: Kaisa Sirén Kuvassa: Saarenkylän omakotiyhdistyksen pikkuväki Mikko, Ville ja Hanna Määttä. Suomen Omakotiliiton jäsenlehti 20. vuosikerta Painos 80 200 kpl ISSN 1236-178X (Painettu), ISSN 1799-5345 (Verkkojulkaisu) Julkaisija Suomen Omakotiliitto ry Päätoimittaja Olli-Pekka Laine Suomen Omakotiliitto ry, puh. 09 6803 7125, fax 09 6803 7155, olli-pekka.laine@omakotiliitto.fi Kustantaja Alma 360, puh. 010 665 102 (keskus), etunimi.sukunimi@alma360.fi Tuottaja Tarja Västilä Toimitussihteeri Marina Ahlberg AD Kristian Lindbohm Mediamyynti Alma 360, Tuire Sillanpää, puh. 010 665 106, tuire.sillanpaa@alma360.fi Osoitteenmuutokset Suomen Omakotiliitto ry, Sompiontie 1, 00730 Helsinki, puh. 09 6803 710, www.omakotiliitto.fi SUOMEN Toimitusneuvosto Olli-Pekka Laine, Harri Hänninen, Immo Kuutsa, Aila Lehtinen, Juhani Nenonen, Mari Toivonen, Tarja Västilä. Repro Aste Helsinki Oy OMAKOTILIITTO ry Painopaikka PunaMusta Oy 2012 Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, seuraava numero ilmestyy 6.6.2012 Puh. (09) 680 3710 Tilaushinnat muille kuin jäsenille: kestotilaus 24 euroa, vuositilaus 25 euroa, irtonumero 5 euroa. www.omakotiliitto.fi Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä materiaalista eikä sen palautuksesta. Tilaajarekisteriä on mahdollista käyttää suoramainonnassa. 1–2 • 2012 omakotilehti 3
Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36Sivu: 37Sivu: 38Sivu: 39Sivu: 40Sivu: 41Sivu: 42Sivu: 43Sivu: 44Sivu: 45Sivu: 46Sivu: 47Sivu: 48Sivu: 49Sivu: 50Sivu: 51Sivu: 52Sivu: 53Sivu: 54Sivu: 55Sivu: 56Sivu: 57Sivu: 58Sivu: 59Sivu: 60Sivu: 61Sivu: 62Sivu: 63Sivu: 64Sivu: 65Sivu: 66Sivu: 67Sivu: 68Sivu: 69Sivu: 70Sivu: 71Sivu: 72