Sivu: 1Sivu: 2PÄÄKIRJOITUS Kannustimia asumiseen Asumisen verotus ja kunnalliset maksut ovat kasvaneet viime vuosina voimakkaasti. Asumiseen kohdistuvat kulut ovat lisäksi nousseet voimakkaammin kuin kuluttajahinnat. Asuntolainan korkojen verovähennyksiä aiotaan leikata. Verovähennysoikeus on ollut ainut yhteinen tuki omistusasunnon hankkijoille. Vähennyksen leikkaaminen koettelee kovimmin asumisuransa alkupäässä olevia lapsiperheitä. Se myös lisää asumisen kokonaiskuluja. Asumiskustannusten tulee olla kansalaisille kohtuullisia. Kohtuutta kiinteistöveroon Hallitusohjelmassa luvataan selvittää maapohjan osuus kiinteistöverotuksessa. Kiinteistöveron kuntakohtaiset erot ovat suuria. Kiinteistöverot nousevat vaikka kunnat eivät tekisi mitään. Kunnille tulisi antaa mahdollisuus päättää kiinteistöveron alarajasta. Nykyistä tilannetta tulee parantaa irrottamalla asuinkiinteistön tontti yleisestä kiinteistöveroprosentista. Kiinteistöverotuksessa vakituiseen asumiseen käytettävän kiinteistön tontille tulee määrittää sama kiinteistöveroprosentti kuin asuinrakennuksellekin. Kyllä energia-avustuksille ja puolueettomalle neuvonnalle Pientaloasukkailla on ollut tämän vuoden alusta mahdollisuus saada energia-avustusta lämmitysjärjestelmän saneeraukseen uusiutuvaa energiaa hyödyntäväksi. Energia-avustus on osoittautunut suosituksi, ja sen tuomat säästöt koituvat koko kansantalouden hyväksi ja edistävät kotimaista energiatuotantoa sekä ilmastopolitiikkaa. Lämmitysjärjestelmän saneeraus on kertasuorituksena kallis toteuttaa. On siksi hyvä, että energiaremonttiin on luotu kannustava järjestelmä. Energiaavustusjärjestelmälle on suuri tarve. Siksi sille tulee saada jatkoa pitkäjänteisesti ja määrällisesti. Kotitalouksien puolueettomalle energiatehokkuusneuvonnalle on kasvava tarve. Neuvonnan avulla kiinteistönomistajat saavat asiantuntijatietoa siitä, mitä toimenpiteitä heidän tulee tehdä – ja milloin ja miksi – jotta kiinteistön energiatehokkuutta voidaan parantaa. Asiantuntevan neuvonnan avulla vältetään virheelliset ratkaisut. Tämä on myös yhteiskunnan etu. Yhteiskunnan tulee turvata resurssit kotitalouksien puolueettomalle energiatehokkuusneuvonnalle. Kyllä kotitalousvähennykselle Kotitalousvähennys on ollut menestys työllistämisessä ja harmaiden markkinoiden vastaisessa kamppailussa. Se on ollut hyvä kannustin toteuttaa välttämättömät remontit ammattitaitoisesti ja vastuullisesti. Tämä on ollut merkittävää asumisen arjen parantamisessa. Samalla on huolehdittu myös maamme kansallisvarallisuuden, asuinrakennusten, tarpeellisesta kunnossapidosta. Kotitalousvähennyksen riittävä määrä on turvattava. Vähennystä tarvitaan myös jatkossa. Hyvää syksyä! OLLI-PEKKA LAINE päätoimittaja Suomen Omakotilehti PS Kotitalousvähennyksen suuruus on tänä vuonna 3 000 euron osalta puolisoa kohden 60 prosenttia työn osuudesta, ja tämä kannattaa hyödyntää toteutettavissa vähennyksen alaisissa töissä. (Lisätietoja: www.vero.fi) Kansikuva: Laura Nissinen Kuvassa Keijo Nylund ja Marion Herald Inkoon omakotiyhdistyksestä. Suomen Omakotiliiton jäsenlehti 19. vuosikerta Painos 75 000 kpl ISSN 1236-178X (Painettu), ISSN 1799-5345 (Verkkojulkaisu) Julkaisija Suomen Omakotiliitto ry Päätoimittaja Olli-Pekka Laine Suomen Omakotiliitto ry, puh. 09 6803 7125, fax 09 6803 7155, olli-pekka.laine@omakotiliitto.fi Kustantaja Alma 360 Asiakasmedia, puh. 010 665 102 (keskus), etunimi.sukunimi@alma360.fi Tuottaja Tarja Västilä Toimitussihteeri Kati Särkelä AD Kristian Lindbohm Mediamyynti Alma 360 Asiakasmedia, Tuire Sillanpää, puh. 010 665 106, tuire.sillanpaa@alma360.fi Osoitteenmuutokset Suomen Omakotiliitto ry, Sompiontie 1, 00730 Helsinki, puh. 09 6803 710, www.omakotiliitto.fi SUOMEN Toimitusneuvosto Olli-Pekka Laine, Harri Hänninen, Immo Kuutsa, Aila Lehtinen, Juhani Nenonen, Mari Toivonen, Tarja Västilä. Repro Aste Helsinki Oy OMAKOTILIITTO ry Painopaikka PunaMusta Oy 2011 Lehti ilmestyy viisi kertaa vuodessa, seuraava numero ilmestyy 1.12.2011 Puh. (09) 680 3710 Tilaushinnat muille kuin jäsenille: kestotilaus 24 euroa, vuositilaus 25 euroa, irtonumero 5 euroa. www.omakotiliitto.fi Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä materiaalista eikä sen palautuksesta. Tilaajarekisteriä on mahdollista käyttää suoramainonnassa. 4 • 2011 omakotilehti 3
Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36Sivu: 37Sivu: 38Sivu: 39Sivu: 40Sivu: 41Sivu: 42Sivu: 43Sivu: 44Sivu: 45Sivu: 46Sivu: 47Sivu: 48Sivu: 49Sivu: 50Sivu: 51Sivu: 52Sivu: 53Sivu: 54Sivu: 55Sivu: 56