Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17HEINOLA Teksti Heli Ritola • Kuvat Sarri Kukkonen Päijät-Hämeen helmi Luonnonläheisestä Heinolasta löytyy yksi Suomen vanhimmista omakotiyhdistyksistä. Vehreät metsät, kauniit vesistöt, hyvät ulkoilumahdollisuudet ja paljon kauniita omakotitaloja. Heinola kuulostaa melkein mainokselta, mutta mitäpä sitä vähättelemään. Ainakin vieraan silmin Heinola on luonnonläheinen ja kaunis kaupunki, jossa olisi helppo asua. Samaa mieltä on Kari Kauppinen, Heinolan Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja. – Heinolassa viehätyin erityisesti tähän maalaiskaupunkimaiseen ympäristöön ja vesistöön, Kauppinen kertoo. Hän on ehtinyt asua paikkakunnalla jo kuusitoista vuotta eli alkuihastuksesta ei ole enää kyse. Heinolan Omakotiyhdistyksellä on juhlavuosi, sillä Suomen toiseksi vanhin omakotiyhdistys on saavuttanut kunnioitettavan 70 vuoden iän. Kaupungin silloiset aktiivihenkilöt perustivat yhdistyksen keväällä 1939, ja muun muassa kruununvouti, nimismies, talonomistaja ja emäntä olivat allekirjoittaneiden joukossa. Nyt yhdistyksessä toimivat toiset aktiivit, ja jäseniin kuuluu pientaloasujia omakoti-, rivi-, ja paritaloista. Titteleiden perään ei kysellä. Omakotiyhdistyksen kunniapuheenjohtaja ja sosiaalineuvos Martti Vehmola kirjoittaa kokoamassaan yhdistyksen historiikissa, että suomalaisten enemmistö halusi sotien jälkeen asua omakotitalossa. Vehmolan mukaan alkuun ankeat omakotiyhteisöt muuttuivat ajan kuluessa ja puutarhojen kasvaessa todellisiksi idylleiksi. 18 omakotilehti 5 • 2 0 0 9
Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36Sivu: 37Sivu: 38Sivu: 39Sivu: 40Sivu: 41Sivu: 42Sivu: 43Sivu: 44Sivu: 45Sivu: 46Sivu: 47Sivu: 48