Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Teksti Timo Kiiski • Kuvitus Kristian Lindbohm Reikä savupellissä voi pelastaa hengen Uudistalon savupellissä on oltava reikä syyskuun alusta lähtien. Tällä halutaan vähentää häkäkuoleman riskiä. Surullisen usein saa lukea uutisen häkäkuolemasta, jonka on aiheuttanut kiinni unohtunut savuhormin sulkupelti. Häkäkaasun aiheuttamaan myrkytykseen kuolee Suomessa vuosittain 10−20 ihmistä. Kuolemantapauksia huomattavasti enemmän riittää ”läheltä piti” -tilanteita. Omakotitaloissa riskiryhmäläisiä on kaksi: vanhukset ja nuoret. Vanhukset sulkevat hormin peltejä liiaksi, kun haluavat estää lämmönhukkaa. Nuoremman polven keskuudessa taas suosiotaan ovat kasvattaneet niin leivinuunit kuin varaavat takatkin, joiden käyttöohjeisiin ei aina perehdytä riittävästi. Häkävaroitinkin hyvä hankkia Uudistalon savupeltiin on syyskuun alusta tehtävä reikä, jonka suuruus on noin kolme prosenttia savuhormin aukon pinta-alasta. Ympäristöministeriön määräys ei koske omakotitaloja, joiden rakennuslupahakemus on pistetty vireille ennen 1.9.2009. Mutta jo vuodesta 1988 lähtien uutta säädöstä on jaettu suosituksena. – Ja suosittelen sitä yhä myös vanhempiin omakotitaloihin. Savupellin kulmasta leikkaa helposti palan pois, ja reikäkin siihen on helppo porata ilman ulkopuolista apua, neuvoo palopäällikkö Yrjö Jalava Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta. Hän myöntää törmänneensä erityisesti varaavien takkojen kohdalla uusavuttomuuteen: takkaa ei osata lämmittää oikein. Liian harva hankkii omakotitaloonsa tai kesämökkiinsä häkävaroittimen. – Se on tietysti lakisääteistä palovaroitinta kalliimpi, mutta ihmishengen arvoon nähden halpa. Asentaminen on yhtä helppoa kuin palovaroittimenkin, toteaa Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen turvallisuuskouluttaja Ari Laitinen. Harva noudattaa suositusta Markkinoilla on jo nyt valmiiksi rei’itettyjä peltejä sekä peltejä, joihin valmistaja on reunaan tehnyt viisteen, josta kulmapala on helppo itse ottaa esimerkiksi pihdeillä pois. Käytännössä tuo reikä tai leikattu kulma löytyy savupellistä yllättävän harvoin. – Oma arvioni on, että tuo suosituksen mukainen kolmen prosentin aukko muodossa taikka toisessa löytyy tällä hetkellä vain joka kolmannesta savupellistä, sanoo nuohoojamestari ja Nuohousalan Keskusliiton puheenjohtaja Petteri Virranta. 4 • 2 0 0 9 omakotilehti 13
Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36Sivu: 37Sivu: 38Sivu: 39Sivu: 40Sivu: 41Sivu: 42Sivu: 43Sivu: 44Sivu: 45Sivu: 46Sivu: 47Sivu: 48Sivu: 49Sivu: 50Sivu: 51Sivu: 52Sivu: 53Sivu: 54Sivu: 55Sivu: 56