Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Helsinkiläiset viisikymppiset Pauli ja Merja Mäkelä ostivat Hauholla sijaitsevan kesämökkinsä kolmekymmentä vuotta sitten, jo ennen naimisiin menoaan. Paikka oli rannassa sijaitseva pientila, jonka 1940-luvulla rakennettuun päärakennukseen mahtui tupa, kamari ja eteinen. Pihapiirissä oli aitta, sauna ja vanha navetta-lato-yhdistelmä, jotka antoivat kaivattua lisätilaa. − Tila tuli myyntiin, kun tätini halusi luopua siitä. Oli pakko tarttua tilaisuuteen, Pauli Mäkelä muistelee. Nelihenkiseksi kasvanut perhe kunnosti 1980-luvulla kevyin investoinnein mökkiään, josta kehittyi perheen ja ystävien kesäparatiisi. Unelma sen laajentamisesta talviasuttavaksi kakkosasunnoksi heräsi jo tuolloin, mutta 1990-luvun talouslama siirsi investointia tämän vuosituhannen puolelle. Keväällä 2006 Mäkelät löysivät kylältä tekijän, jolla oli kokemusta vanhojen rakennusten laajentamisesta. Ensitapaamisessa Mäkelät kysyivät, olisiko hänellä aikaa parin vuoden sisällä aloittaa laajennustyöt. Perihämäläinen kirvesmies tuumasi vasta lähtiessään, että ”sitten elokuussa voitaisiin aloittaa”. − Vuosien odottelu muuttui kiireeksi. Oli tehtävä piirustukset ja hankittava rakennuslupa, ja mietittävä monta muutakin asiaa hyvin nopeassa tahdissa. Vuonna 2004 valmistunut uusi liiterirakennus mahdollisti rakennustarvikkeiden varastoinnin katon alle. Yksi ratkaistavista kysymyksistä oli jätevesien puhdistus, sillä uuteen laajennusosaan oli tulossa sisäsauna, wc- ja pesutilat sekä keittiö astianpesukoneineen. Rakennustarkastajan kanssa vasta kävi ilmi, että umpisäiliö oli käytännössä ainoa vaihtoehto wc:stä ja astianpesukoneesta tuleville vesille. − Rakennustarkastaja valitsi myös harmaille vesille rakennetun imeytyskentän paikan, Pauli Mäkelä kertoo. Hänen mukaansa wc-vesien puhdistukseen tarvittavalle imeytysjärjestelmälle ei yksinkertaisesti löytynyt tilaa tontilla. Samoin maaston rakenne esti panospuhdistamon rakentamisen. Myös Mäkelöiden käyttämä lvi-asiantuntija suositteli umpisäiliön asentamista. − Halusimme wc:n ympärivuotista käyttöä ajatellen. Varauduimme samalla kertaa myös omaan ikääntymiseemme ja sen vaatimiin mukavuuksiin. Vanhan puuhuussin jätimme toki paikalleen, ja se on varsinkin kesäisin ajoittain ahkerassa käytössä, Merja Mäkelä kertoo. Periaatteessa nopea asennus Kaivu- ja asennustyöt veivät kolme syyskuista päivää. Koska maasto on lähinnä kivistä savijonkkaa tai kalliota, Mäkelät hankkivat suosiolla leveän ja matalan jätesäiliön, jota ei tarvinnut kaivaa kovin syvälle. − Säiliö sijoitettiin aivan uudisosan kivijalan viereen. Koko projektia helpotti olennaisesti se, että oltiin viemä- ▶▶▶ 3 • 2 0 0 9 omakotilehti Sateet nostivat säiliön maasta. Umpisäiliöön lisätään painovesi. 7
Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36Sivu: 37Sivu: 38Sivu: 39Sivu: 40Sivu: 41Sivu: 42Sivu: 43Sivu: 44Sivu: 45Sivu: 46Sivu: 47Sivu: 48Sivu: 49Sivu: 50Sivu: 51Sivu: 52Sivu: 53Sivu: 54Sivu: 55Sivu: 56