Omakotilehti 3/2009
Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22
ihan pihalla Teksti Pentti Alanko • Kuvat Olavi Niemi Mitä ovat maatiaisperennat? Suomessa kauan kasvatettuja, oloihimme hyvin sopeutuneita kasvikantoja voidaan kutsua maatiaisperennoiksi. Useimmiten maatiaisperennoiden alkuperäinen lajikenimi on kadonnut tai sitä ei ole ollutkaan, ja kasveja kutsutaan silloin vain lajinimellä. Mutta tästäpä seuraa usein se väärinkäsitys, että kaikki samannimiset kasvit olisivat sitten sitä maatiaista. Näinhän ei asianlaita suinkaan ole. Nyt kun vanhat kasvit ovat tulleet suosioon, taimia on tuotu Hollannista ja muualta ulkomailta ja myyty meillä maatiaisina, vanhoina kasveina. Akileija mikä akileija, ukonkello mikä ukonkello, tuumaavat kauppiaat, eivätkä ymmärrä – ehkä eivät haluakaan ymmärtää – että ei nimi tee vielä kasvista maatiaista vaan vasta sen alkuperä. Jos puhutaan suomalaisista maatiaiskasveista, niiden on täytynyt kasvaa riittävän kauan puutarhoissamme, jotta voisimme kutsua niitä maatiaisiksi. En ota jyrkkää kantaa siihen ikuiseen kiistakysymykseen, kuinka kauan kasvin on pitänyt meillä kasvaa, jotta voisimme kutsua sitä maatiaiseksi. Kuitenkin ollakseen maatiainen on perennakannan täytynyt mielestäni kasvaa meillä jo ainakin 1920–30-luvulla ja mielellään paljon sitä aikaisemminkin. Mutta esittäkää asiasta omat mielipiteenne! Maaperämme on yleensä laihaa, lievästi hapanta ja vähäravinteista, joten runsaasti ravinteita tarvitsevat kasvit eivät tule toimeen ilman lisälannoitusta. Mutta maatiaisperennoille riittää puutarhassakin se lannoitus, mitä luonto niille suo eli mitä kasvupaikalle tulee varisseiden lehtien ja kasvien omien varsien mukana – lehtiä ja kuihtuneita varsiahan ei saa ”siivota” pois, vaan niiden on annettava maatua paikoilleen. Jos ne viedään pois, on vastaavasti tuotava paikalle kompostia katteeksi syksyisin tai keväisin. Maatiaisperennojen helppouteen liittyy sekin, että niitä ei kovin usein tarvitse kaivaa maasta, jakaa ja istuttaa uudestaan kunnostettuun maahan, kuten täytyy tehdä pitkälle jalostetuille ryhmäperennoille. Tietenkin maatiaisperennatkin viihtyvät parhaiten, jos niille tarjotaan samanlainen kasvupaikka kuin mihin ne ovat tottuneet luonnossa – useimmat maatiaisperennathan ovat alkuperältään luonnonkasveja jostain päin maailmaa. Eivät ne silti näytä kovin kranttuja olevan. Rohtosuopayrtti (Saponaria officinalis) esimerkiksi kasvaa luonnostaan kuivilla, hiekkaisilla, aurinkoisilla tienvarsilla, mutta puutarhassani se viihtyy yhtä hyvin savimaassa puolivarjoisessa paikassa. Maatiaisperennojakin joudutaan joskus jakamaan, ainakin jos kukinta lopahtaa ja kasvusto alkaa näyttää aukkoiselta. Jakaminen on tietenkin oiva keino samalla lisätä maatiaisperennaa ja saada siitä iso ja näyttävä ryhmä. Ja niin kuin maatiaiskasvien yhdistyksen jäsenet hyvin tietävät, maatiaisperennoja on helppo lisätä myös siemenistä. ■ Hoidon helppous Alkuperän lisäksi maatiaisen tuntee siitä, että se on helppo kasvattaa ja viihtyy hyvin oloissamme. Vanhoissa puutarhoissa huomaa usein, että eräät vanhat perennat viihtyvät ilman sen kummempaa hoitoa ja pystyvätpä vielä kilpailemaan menestyksekkäästi luonnonkasvien kanssa. Ukonkello (Campanula latifolia) 22 omakotilehti 3 • 2 0 0 9
Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36Sivu: 37Sivu: 38Sivu: 39Sivu: 40Sivu: 41Sivu: 42Sivu: 43Sivu: 44Sivu: 45Sivu: 46Sivu: 47Sivu: 48Sivu: 49Sivu: 50Sivu: 51Sivu: 52Sivu: 53Sivu: 54Sivu: 55Sivu: 56