Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Matkakertomus P urjehdimme Bornholmin pohjoiskärjen Hammerhavniin Ruotsin etelärannikolta, Ystadin viihtyisästä pikkukaupungista. Matkaa Ystadista kertyy noin 35 merimailia. Lyhin matka Bornholmiin on kuitenkin Ruotsin Simrishamnista – vain reilut 20 merimailia. Heräsimme kukonlaulun aikaan ja lähdimme moottorilla matkaan lähes tyvenessä. Heikko tuuli virisi aamupäivällä, joten päätimme nostaa purjeet ja nauttia vaihteeksi hiljaisemmasta menosta. Leppoisa sunnuntaipurjehdus muuttui kuitenkin hetkessä stressaavaksi reitin ylittäessä yhden Itämeren vilkkaimmin liikennöidyistä laivaväylistä. Pian joka puolella näkyi isoja rahti- ja matkustajaaluksia matkalla Itämeren eri kolkkiin; päätim- mekin käynnistää moottorin ja ajaa vauhdilla sivuun laivaväylältä. Bornholmiin saapuminen on ensikertalaiselle mieleenpainuva elämys. Korkea saari näkyy horisontissa jo pitkään. Saaren pohjoisosaa lähestyttäessä alkaa erottua merestä lähes pystysuoraan nousevat kalliokielekkeet ja vihreät rinteet. Bornholmin luoteiskolkassa sijaitsevan Hammerhusin rauniolinnoitus kohoaa rinteiden yläpuolelle ja näkyy jo kaukaa mereltä päin. On vaikea kuvitella olevansa Itämerellä – tämä maisema voisi hyvin olla Välimereltä tai Irlannin rannikolta. Sataman vieressä sijaitsevan uimarannan vierestä lähtee upea kävelyreitti Hammerhusin rauniolinnoitukselle. selta, joka onkin hyvä maamerkki satamaa lähestyttäessä. Jo keskiajalla Hammerhavin pieni lahdelma on toiminut linnan satamapaikkana. Myöhemmällä ajalla satamaa on käytetty myös lähistöllä louhittavan graniitin laivaukseen Manner-Eurooppaan. Satama on avoin erityisesti läntisille tuulille, mutta kookas aallonmurtaja antaa suojaa Itämeren tyrskyiltä. Kovemmilla tuulilla sataman sisäänajo voi tosin olla hankala. Vieraspaikat sijaitsevat pääosin heti sisääntulon jälkeen, aallonmurtajan takana, mutta myös sisemmästä satama-altaasta saattaa löytyä vapaita paikkoja vierasveneille. Sataman palvelut ovat vaatimattomat: kesägrilli, suihku ja vessa. Lähin kylä on kahden kilometrin päässä sijaitseva Sandivig saaren itäpuolella. Bornholm on suosittu lomanviettokohde, mutta heinäkuun lopun iltana Hammerhavnin satamassa oli kuitenkin vielä tilaa. Pieni Hammerhavn Hammerhavnin pieni satama sijaitsee noin kilometrin pohjoiseen Hammerhusin linnoitukErik ja Riitta Wallin purjehtivat ensimmäisen kerran vuonna 1988 Guy 22-veneellään Bornholmiin ja ihastuivat saareen ensisilmäyksellä. Viereisellä sivulla he kertovat matkavinkkejä Bornholmiin. Maisema Hammerhusin linnoituksen muurilta. Hammerhus – Pohjois-Euroopan suurin linnanraunio Sataman vieressä sijaitsevan uimarannan vierestä lähtee upea kävelyreitti Hammerhusin rauniolinnoitukselle. Se sijaitsee puolustuksellisesti hyvällä paikalla rinteellä yli 70 metrin korkeudessa ja linnoitusta kiertää 750 metriä pitkä vallihauta. Linnoitus on rakennettu 1200-luvulla ja ollut keskeisesti mukana Bornholmin sotaisan historian käänteissä; saaren keskeinen sijainti on tehnyt Bornholmista houkuttelevan kohteen niin eri maiden valloittajille kuin viikingeillekin. Historian saatossa Bornholm on kuulunut Tanskan lisäksi Ruotsille sekä Lyypekin kaupunkivaltiolle. Ruotsalaisten valtakausi saarella kesti pisimmillään tosin vain kaksi vuotta saarelaisten noustua vastustamaan korkeita veroja. Kapinalliset onnistuivat kaappaamaan vallan ja luovuttivat saaren takaisin Tanskan kuninkaalle. Linnan rauniota kiertelevä turisti voi ahmia tietoa linnoituksen ja Bornholmin mielenkiintoisesta historiasta, tai vain istahtaa linnan muurille ihastelemaan kimaltelevalle Itämerelle avautuvaa huikeaa maisemaa. Lisätietoja s/y Dolphin Dancen purjehduksista: www.sydolphindance.com 26 NAUTIC
Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36Sivu: 37Sivu: 38Sivu: 39Sivu: 40Sivu: 41Sivu: 42Sivu: 43Sivu: 44Sivu: 45Sivu: 46Sivu: 47Sivu: 48Sivu: 49Sivu: 50Sivu: 51Sivu: 52Sivu: 53Sivu: 54Sivu: 55Sivu: 56Sivu: 57Sivu: 58Sivu: 59Sivu: 60Sivu: 61Sivu: 62Sivu: 63Sivu: 64Sivu: 65Sivu: 66Sivu: 67Sivu: 68