Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20keen varustamot houkuttelivat Kaskealaa liittymään kauppalaivastoon. – Päätin jäädä kuitenkin puolustusvoimiin, eikä päätöstä ole tarvinnut katua. Meripalvelukseni päättyi laivueen komentajana vuonna 1991. Virkaurani viimeiset 18 vuotta palvelin maissa. Muutos oli helppo hyväksyä, kun sain mielenkiintoisia tehtäviä puolustusvoimien ylimmässä johdossa. Koti kajuutassa Saaristomeri. Silloin, kun vesi on vielä avoin ja musta, mutta saaret ovat saaneet valkean lumipeitteen ja aurinko paistaa hieman taivaanrannan yläpuolelta. Kaskealan lempimaisemassa meri on saanut myös hieman riitettä. Talvisen meren voima on Kaskealan mieleen, koska meren täytyy tarjota myös haasteita. – Sain 24-vuotiaana luutnanttina vartiovene Raision päällikkyyden. Kun lähdettiin talvimyrskyiselle merelle, alaohjaamossa minua paljon vanhemmat, perheelliset aliupseerit kurkkivat, kuinka nuorimies pärjää. Vaikeissa olosuhteissa piti pystyä osoittamaan, että ammattitaitoa ja johtamiskykyä löytyy. Elämänpiiri sotalaivoissa oli omanlaisensa. Ahtaissa messeissä oppi tuntemaan laivan väen sekä työkavereina että kavereina. – Päällikön hytti oli poikamiehen paras koti 35-vuotiaaksi asti. Avioitumisen jälkeen perheasuntoon vaihtaminen oli iso muutos. Kaskealan perheellä on vapaa-ajan veneenä Buster, jolla taitetaan matka saareen mökille. Perheeseen odotetaan kuitenkin uutta venettä jo ensi kesäksi. – Veljeni kanssa ostimme Yhdysvalloista Ranger Tug -”hinaajan”. Se on kalastusaluksesta kehitetty, puoliliukuva ja hyvin merikelpoinen moottorivene. Uudella veneellä Kaskeala aikoo purjehtia muuallakin kuin kovin tutuiksi tulleilla rannikkovesillä. – Perustelin vaimolle tämän tyyppisen veneen hankintaa sillä, että otetaan polkupyörät ja golfbägit mukaan ja lähdetään kiertämään sisävesiä aina Iisalmeen asti! AMIRAALI PAULI JUHANI KASKEALA Syntynyt 26. heinäkuuta 1946 Kuopiossa, asuu Helsingissä Ura puolustusvoimissa: Jäi reserviin puolustusvoimain komentajan tehtävästä 31.7.2009. Koulutus: Varusmiespalvelus laivastossa 1965–66, valmistui meriupseeriksi Merisotakoulusta 1969 ja yleisesikuntaupseeriksi Sotakorkeakoulusta 1981. Luottamustehtävät: hallitusten jäsenyyksiä talouselämässä, kansainvälisen politiikan piirissä sekä säätiöissä, mm. John Nurmisen Säätiössä, jossa johtaa Tankkeriturvahankkeen ohjausryhmää. Motto: Turvallisuus ennen kaikkea. Vene: Ranger Tug 29, vm 2010 Moottori: Yanmar-diesel, 260 hp Pituus: 9 m. Runkonopeus: 12 solmua. Kotiseura: Helsingin Humallahden Venekerho. SPONSORED BY Hidasta vauhtia... ja ala elää! Linssen Yachts koettiin Euroopan suurimman moottorivenelehden tutkimuksessa parhaaksi venemerkiksi työn laadultaan, pitkäikäisyydeltään sekä jälleenmyyntiarvoltaan. Linssen sai ylivoimaisen ykkössijan lukijoiden unelmaveneenä! AWARD Proficon Marine Proficon Marine, Keilasatama 3 02150 Espoo, puh (09) 2510 8700 • info@proficon.fi 25.9 Sedan 8,20 x 3,15 29.9 Sedan/AC 9,35 x 3,35 m 34.9 AC/Sedan 10,70 x 3,40 40.9 AC/Sedan 12,85 x 4,30 m 43.9 AC 13,90 x 4,35 m 45.9 AC 14,45 x 4,40 m 410 Mark II 12,55 x 4,20 m 430 Mark II 13,50 x 4,30 m 470 Mark II 14,70 x 4,45 m www.proficon.fi 500 VT Mark II 15,75 x 4,88 m Grand Sturdy 25.9 Sedan 8,20 x 3,15 m
Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36Sivu: 37Sivu: 38Sivu: 39Sivu: 40Sivu: 41Sivu: 42Sivu: 43Sivu: 44Sivu: 45Sivu: 46Sivu: 47Sivu: 48Sivu: 49Sivu: 50Sivu: 51Sivu: 52Sivu: 53Sivu: 54Sivu: 55Sivu: 56Sivu: 57Sivu: 58Sivu: 59Sivu: 60Sivu: 61Sivu: 62Sivu: 63Sivu: 64Sivu: 65Sivu: 66Sivu: 67Sivu: 68Sivu: 69