Nautic 2/2009

featimgSivu: 50Sivu: 49Sivu: 48Sivu: 47Sivu: 46Sivu: 45

Sivu: 43

Kim Öhman Kim Öhman Jan Lindahl 49er olympiavalmentaja Jan Thorströmin mukaan pari pysyi kevyen kelin vauhdissa parhaimpienkin kavereiden kyydissä. E-jolla taustan omaava Benjamin ”Bebbe” Grönholm siirtyy ensi kaudeksi purjehtimaan 49erin ohella Laser standardia. Tähtäimessä on harjoitusleiri Las Palmasissa ja osallistuminen maailmancupin osakilpailuihin. ”Katsotaan kuinka moniin kilpailuihin on mahdollista osallistua, sillä pesti Lahden urheilujoukkojen harmaissa kestää vielä pitkälle ensi vuoteen”, Bebbe kertoo. Joonas Lindahl hallitsee myös E-jollat. Todisteena tästä kolmas sija PM-kisoissa viime vuonna. ainakin kestää kauan päästä vapaaseen paikkaan. Ulkomailla on myös tilanteita enemmän. Kun veneitä on tarpeeksi, se vaikuttaa tuuleen ja veneet hidastavat toisiaan. Ruuhka­ tilanteita poijuilla on paljon, Grönholm sanoo. Kuten kaikessa urheilussa, myös kisojen taso on ko­ vempi ulkomailla. Kun Euroopan tai maailman huiput mittelevät mitaleista, he antavat kaikkensa. – Huikeata oli päästä isoihin kisoihin. On mahtava fiilis, kun taistelee huippuja vastaan, pienistä törmäilyistä ja kaatumisista huolimatta. Briteille annettiin pieni kontakti varoituksena, että täältä tullaan eikä meinata, Grönholm sanoo. Suomalaisvalmentaja Thorström kertoo olevansa tyy­ tyväinen poikien suoritukseen ja painottaa ulkomaanko­ kemuksen tärkeyttä, jos todella haluaa tähdätä huipulle. – Hyppy kotimaan rannoilta näihin ympyröihin on aina iso ja merkittävä. Lopputulosta painoivatkin tällä kertaa vaikeudet starteissa, kaatumiset ja vauhdin puute kovemmassa kelissä, mutta ne ovat kuitenkin suhteellisen helppoja korjata kovalla treenillaa. Paljon tulosta positii­ visempi asia oli huomata parin kypsä taktinen purjeh­ dus ja hyvä näkemys 49er ­kisaamisen erityispiirteistä, Thorström kertoo. – Tiivistetysti voisi sanoa, että vaikeat asiat onnistuivat hyvin ja helpot huonosti. Tämä on tietenkin jatkon kan­ nalta hyvä asia, Thorström toteaa. – Potentiaalia löytyy, ja harjoitusvastus kotimaassa riit­ tää pitkälle. Ympärivuotinen ammattimainen panostus on kuitenkin päästävä aloittamaan niin nopeasti kuin mahdol­ lista, jos kansainväliseen kärkeen halutaan. Kolmen vuoden täysipäiväisen harjoittelun jälkeen voi realistisesti odottaa gold fleet ­tuloksia (pääsy 25 parhaan joukkoon), mitaleille tarvitaan jo parin olympiadin kokemus. Pitkäjänteisyyttä ja nöyryyttä siis kysytään, hän lisää. Suomen huiput esikuvana Euroopan mestaruuskisoissa viidensiksi sijoittuneet Lauri Lehtinen ja Kalle Bask ovat toimineet esimerk­ kinä siitä, mitä ulkomailla kilpaileminen vaatii. Lindahl ja Grönholm harjoittelevat samassa 49e ­treeniryhmässä heidän kanssaan, NJK:n harjoittelukeskuksessa. – Heiltä olemme oppineet, mitä tällaisen olympiapro­ jektin vetäminen vaatii, miten asiat hoidetaan ammattitai­ toisesti. Huipuilta oppii myös, ettei kisassa pidä luovuttaa. Hyvä purjehtija pystyy nousemaan huonoiltakin sijoilta, Lindahl sanoo. Ammattitaito vaatii kokemusta, ja sitä purjehtijat ha­ luavatkin kerätä. Ensi kaudella Lindahl saa uuden gastin, Joel Tykkyläisen. Yhdessä he lähtevät kiertämään maail­ mancupia, jonka aloittaa Palman kilpailu. Pojille Suomen 49er­sarja on kuitenkin tulevan kauden päätavoite. EM­ kisat Puolassa ovat tärkeysjärjestyksessä toisena. NAUTIC 43

Sivu: 43Sivu: 44Sivu: 42Sivu: 41Sivu: 40Sivu: 38Sivu: 39Sivu: 36Sivu: 37Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 33Sivu: 32Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 29Sivu: 28Sivu: 27Sivu: 26Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 19Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 16Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 13Sivu: 12Sivu: 11Sivu: 10Sivu: 9Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 51Sivu: 52