Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12FORTUM kESTävän kEHiTykSEn RaPORTTi 2010 kESTävän kEHiTykSEn OHjELMa 9 MISSIO Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. vahva sähkömarkkinaosaaminen ja pitkä kokemus kilpailluilla energiamarkkinoilla toimimisesta ovat keskeisessä roolissa, kun liiketoiminnan kehitysmahdollisuuksia haetaan nykyisillä kotimarkkinoilla sekä vapautuvilla ja nopeasti kasvavilla Euroopan ja Aasian energiamarkkinoilla. Strategiansa mukaisesti Fortum haluaa olla kestävän kehityksen edelläkävijä. Kestävä kehitys Fortumissa tarkoittaa tasapainoista taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun huomioimista yhtiön toiminnoissa. Uudistettu kestävän kehityksen ohjelma otettiin käyttöön vuoden 2010 lopulla ja samalla päätettiin vanha, vuonna 2008 julkaistu ohjelma. tuotannon kehitykseen. Uusien teknisten innovaatioiden lisäksi myös vähäpäästöisiä ja tehokkaita perinteisiä tuotantoteknologioita tarvitaan vielä pitkään. Sosiaalisen vastuun osa-alueella Fortumin kehittämät innovaatiot sekä vähähiilisen sähkön ja lämmön toimitusvarmuus tukevat yhteiskunnan kehittämistä ja hyvinvoinnin lisäämistä. Fortumin kestävän kehityksen lähestymistapaan kuuluvat myös hyvänä yrityskansalaisena toimiminen sekä omasta henkilökunnasta ja ympäröivistä yhteisöistä huolehtiminen. Fortum edistää työyhteisön hyvinvointia ja turvallisuutta, yksilön arvostamista ja keskinäistä luottamusta sekä vastuullista toimintaa yhteiskunnassa. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. ESS ERINOMA ISUUS YDINPROS EIS KESTÄVÄN KEHITYKSEN EDELLÄKÄVIJÄ IM SA ES ER UN JOHTAM I JA KASV K I LL INEN TULOKSELLISUUDEN N NE Hyödynnämme pohjoismaista ydinliiketoimintaamme Luomme vakaata tuloskasvua Venäjällä Rakennamme perustan tulevaisuuden kasvulle Vahva osaaminen CO2-päästöttömässä ydinvoima- ja vesivoimatuotannossa, energiatehokkaassa sähkön ja lämmön yhteistuotannossa ja toimimisessa kilpailluilla energiamarkkinoilla. STRATEGIA Kestävät ratkaisut strategian kulmakivi Kestävät ratkaisut ovat keskeinen osa Fortumin strategiaa. Taloudellisen vastuun osa-alueella kilpailukyky, erinomainen suoritustaso ja markkinalähtöinen tuotanto luovat pitkällä aikavälillä arvoa ja mahdollistavat kannattavan kasvun. Ympäristövastuun osa-alueella korostuvat yhtiön osaaminen CO2-päästöttömässä ydin- ja vesivoimatuotannossa sekä energiatehokkaassa sähkön ja lämmön yhteistuotannossa. Tutkimus- ja kehitystyö luo valmiuksia ympäristömyönteisille energiaratkaisuille. Ilmastonmuutoksen hillintä ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ovat tärkeitä tavoitteita, jotka vaikuttavat energiasektoriin sekä sähkön ja lämmön Kestävän kehityksen tavoitteet ja avainmittarit Kestävän kehityksen ohjelma määrittelee konsernitasoiset, toimintaa ohjaavat tavoitteet ja niiden seurannassa käytettävät avainmittarit. Avainmittareiden lisäksi ohjelma määrittelee divisioonatasoisia mittareita, joita myös seurataan ja raportoidaan konsernitasolla. Kestävän kehityksen ohjelmassa määritellyt uudet avainmittarit ovat CO2-ominaispäästötavoite energian kokonaistuotannolle ja tavoite polttoaineiden käytön kokonaishyötysuhteelle. Uudet tavoitteet tulivat voimaan tammikuussa 2011. Toiminnan tulokset kestävän kehityksen eri osa-alueilta vuodelta 2010 esitetään taloudellisen vastuun, ympäristövastuun ja sosiaalisen vastuun osioissa sekä tunnuslukutaulukossa sivulla 68. Fortumin kestävän kehityksen ohjelmaan kuuluu myös vuonna 2009 laadittu kattava ympäristö-, terveys- ja turvallisuusohjelma OAO Fortumin toiminnoille Venäjällä (lue lisää s. 34–35 ja 59). Konsernitasoinen avainmittari tapaturmataajuudelle koskee omia työntekijöitä, mutta myös urakoitsijoiden tapaturmataajuudelle on laadittu divisioonatasoiset mittarit. Fortumin tavoitteena on kehittää edelleen kestävän kehityksen mittaamiseen käytettyjä avainmittareita, jotka liittyvät esimerkiksi uuden CO2päästöttömän kapasiteetin määrään, energiatehokkuusinvestointeihin sekä T&K-toiminnan tehokkuuteen. Sosiaalisen vastuun osa-alueella tavoitteena on määritellä henkilöstön hyvinvointia sekä toimitusketjun hallintaa kuvaavia lisämittareita.
Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36Sivu: 37Sivu: 38Sivu: 39Sivu: 40Sivu: 41Sivu: 42Sivu: 43Sivu: 44Sivu: 45Sivu: 46Sivu: 47Sivu: 48Sivu: 49Sivu: 50Sivu: 51Sivu: 52Sivu: 53Sivu: 54Sivu: 55Sivu: 56Sivu: 57Sivu: 58Sivu: 59Sivu: 60Sivu: 61Sivu: 62Sivu: 63Sivu: 64Sivu: 65Sivu: 66Sivu: 67Sivu: 68Sivu: 69Sivu: 70Sivu: 71Sivu: 72Sivu: 73Sivu: 74