Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4tuu lapiolla ja rautaharavalla. Pienet alueet tiivistyvät tallaten, kun taas suurempia pintoja varten kannattaa vuokrata 60–100 kilon painoinen verkkojyrä. Kasvualustan tiiviys on sopiva, kun yksittäinen kengänjälki ei erotu selvästi sen pinnasta. Tämän jälkeen kasvualusta on valmis kylvettäväksi. Kylvöohjeet ja siementen kylvömäärät löytyvät nurmikkosiemenpakkauksista. Hoito Uusi nurmikko leikataan ensimmäisen kerran, kun se on kasvanut 8–10-senttiseksi. Ensimmäisellä leikkuukerralla nurmen pituudesta napsaistaan pois vain pari senttiä, ja pikkuhiljaa edetään normaaliin leikkuukorkeuteen eli noin neljään senttiin. Näin juuristo ehtii vahvistua ensimmäisen kasvukauden aikana. On tärkeää, että leikkuuterät ovat terävät. Tylsät terät repivät nurmikkoa, jolloin veden haihtuminen versoista lisääntyy ja leikkuujälki jää epäsiistiksi. Ruohosaksilla ja trimmerillä viimeistellään kohdat, joihin ruohonleikkurilla ei pääse. Pikkusipuleita kasvavat alueet leikataan vasta sitten, kun sipulien lehdet ovat kuihtuneet. Kotipihan käyttönurmikkoa ei yleensä tarvitse kastella. Hyvin perustetulla nurmikolla on syvä juuristo, jonka avulla se selviytyy pitkistäkin poutajaksoista, ja kulottunutkin nurmikko vihertyy sateen myötä nopeasti. Hellejakson edellä kannattaa nurmikko kuitenkin jät- tää tavanomaista pitemmäksi, jolloin se kestää paremmin kuivuutta. Pysyäkseen vihreänä ja jatkuvassa kasvussa nurmikko tarvitsee koko ajan ravinteita. Lyhyen leikkuujätteen voi jättää nurmikolle, jolloin osa sen sisältämistä ravinteista palautuu maahan. Mikäli ruohosilppu haravoidaan pois, tarvitaan lannoitusta useammin. Nurmelle tarkoitettua lannoitetta levitetään valmistajan ohjeen mukaan 1–3 kertaa kasvukauden aikana. Ylläpitokalkitus annetaan muutaman vuoden välein. Vinkkejä ✿ Nurmikon pohjatyöt voi tehdä jo syksyllä. Näin kasvualusta on kylvökunnossa keväällä. ✿ Siirtonurmikolla saa nopeasti valmista. Huolellinen asennus ja riittävä kastelu takaavat hyvän lopputuloksen. ✿ Jyrkissä rinteissä, karuilla kasvupaikoilla ja kapeilla kaistaleilla nurmikko kannattaa korvata maanpeitekasveilla. ✿ Kasvit on hyvä istuttaa nurmikolle yhtenäisiin ryhmiin, jolloin ruohonleikkuu sujuu helpommin. ✿ Nurmialuetta ei kannata pirstoa liikaa poluilla ja käytävillä. Hyvin perustettu nurmikko kestää tasaisen liikkumisen. Syksy Viimeinen leikkaus kasvun loputtua Pikkusipulien istuttaminen nurmikolle Lehtien haravoiminen tai hienoksi silppuaminen 5
Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16