Sivu: 1Sivu: 2Sivu: 3Sivu: 4Sivu: 5Sivu: 6Sivu: 7Sivu: 8Sivu: 9Sivu: 10Sivu: 11Sivu: 12Sivu: 13Sivu: 14Sivu: 15Sivu: 16Sivu: 17Sivu: 18Sivu: 19Sivu: 20Sivu: 21Sivu: 22Sivu: 23Sivu: 24Sivu: 25Sivu: 26Sivu: 27Sivu: 28Sivu: 29Sivu: 30Sivu: 31Sivu: 32Sivu: 33Sivu: 34Sivu: 35Sivu: 36Sivu: 37Sivu: 38Sivu: 39Sivu: 40Sivu: 41Sivu: 42käjänteinen työ hyvään liikeideaan ja osaavaan henkilöstöön yhdistettynä mahdollistaa menestymisen. Ja tarjoaahan ala nautittavaa, mielenkiintoista työtä erilaisten ihmisten parissa, eikä kahta samanlaista päivää todellakaan ole. Oman tien kulkijat A&S Ravintolat panostaa yhdessä työntekijöiden kanssa omaan linjaansa muun muassa ruoka- ja juomalistojen suunnittelussa. Asiakaspalautetta seurataan jatkuvasti ja systemaattisesti. Myös asiakkaiden ruoka- ja viinitietoisuus ovat nousseet viiden vuoden aikana hurjasti. – Teemme ravintoloistamme persoonallisia. Esimerkiksi Senaatintorilla sijaitseva Savotta on tästä hyvä esimerkki. Se onkin saavuttanut asiakkaiden jakamattoman suosion. – Savotan konseptia mietittiin pitkään. Olemme Sakarin kanssa kahdestaan aina tehneet suunnittelutyön. Myös Savotan sisustusratkaisut perustuvat aitouteen. Sinne on tuotu erään 100-vuotiaan talon lattialankutkin. Tuolit ja pöydät ovat aitoa talonpoikaisantiikkia ja lautasliinat ruudullisia keittiöliinoja vanhaan malliin, Anne Tainio sanoo. – Savotta on noussut etenkin yritysasiakkaiden suosioon. Varsinkin suuret metsäyh- ”Ravintolalla tulee olla vahva liikeidea ja ravintoloitsijalla luja usko omaan osaamiseensa.” tiöt ovat tuoneet sinne ulkomaisia vieraitaan, eihän toista samanlaista paikkaa ole koko maailmassa. Olemme halunneet kunnioittaa Suomea, joka on vaurastunut vihreän kullan ja tukkilaisten avulla, ja kertoa jälkipolville maamme noususta hyvinvointivaltioiden joukkoon. Savotassa ovat esillä myös pontikkapannut, ja siellä myydään Kiteen kirkasta, jota menee jopa enemmän kuin Alkossa. Hyvät maut kunniaan – Käytämme pääsääntöisesti kotimaisia raaka aineita. Esimerkiksi Saagan villikalat tulevat Lapista ja porot maamme pohjoisimmista paliskunnista, Sakari Tainio kertoo. – Saslikissa on erikoisuutena tarjolla tsaarin herkkua, karhuntassua Nikolain tapaan, 98 euron hintaan – tosin vain rajoitetusti. – Meillä on joka ravintolassa klassikkoannoksia, jotka säilyvät vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Esimerkiksi Saslikin ruokalistalla on ollut tarjolla vuodesta 1972 lähtien Maustehärkää venäläiseen tapaan, jota moni asiakas tulee vuosienkin takaa kyselemään. Lapsena syöty uunijäätelökin maistuu aikuisena tuoden muistoja mieleen. – Saarissa sijaitsevien ravintoloidemme keittiömestarit ovat myös suunnitelleet yrttien viljelyä raikkaassa meri-ilmastossa. Meillä on ollut vireillä jopa lampaiden kasvattaminen Saariston yhteydessä. Aika näyttää, miten hanke etenee. Suurena tavoitteena on myös saada helsinkiläiset nauttimaan koko perheen ja ystävien voimin sunnuntaibrunssista Saaristossa, Sakari Tainio sanoo. – Haluamme tehdä asioita kunnolla. Uskomme vahvasti siihen, että kun valmistamme kastikkeen itse alusta alkaen ja annamme sen porista kaikessa rauhassa, asiakas kyllä erottaa sen puolivalmisteesta. Lappi lähellä sydäntä Vuonna 2002 A&S Ravintolat osti legendaarisen Ravintola Bulevardian, joka oli jäänyt pahasti ajasta jälkeen. Kaksi vuotta kaupanteosta ravintola sai nimen Saaga. – Kun mietimme ravintolamme muutosprosessin toteuttamista, liikeidea selkisi yhdessä yössä. Olen itse Rovaniemeltä kotoisin, joten ehkäpä tässä oli mukana myös kotiseuturakkautta. Itse asiassa meillä oli pitkään ollut salaisena haaveena Lappi-aiheisen ravintolan perustaminen Helsinkiin. Olemme myös aina olleet hullunrohkeita, joten päätimme muuttaa Bulevardian Saagaksi. Vuonna 2006 Rovaniemelle perustettiin niinikään Lappi-aiheinen ravintola, Nili. – Lappi on ihan mieletön aarreaitta, josta voi ammentaa loputtomasti. Me muun muassa toimme rekka-autolla sieltä ravintolan sisustukseksi kokonaisen kelon, jonka kävimme itse paikallisen metsurin kanssa kaatamassa. Meillä on käytetty sisustuksessa aitoja sisustuselementtejä, ja asiakas voi kokeilla, miltä esimerkiksi porontalja tuntuu. – Viime kesänä eurooppalaisten huippukeittiömestarien vieraillessa Lapissa he totesivat maakunnan ehtymättömät rikkaudet ruokakulttuurin saralla. Tällöin oivalsimme olleemme huomattavasti aikaamme edellä Lappi-aiheisina ravintoloitsijoina, Sakari Tainio kertoo. – Pienenä perheyrityksenä olemme panostaneet henkilökuntaan, josta pyrimme kaikin tavoin pitämään huolta. Henkilökunta on toimintamme kivijalka, ja tämä kuuluu mielestämme jokaisen perheyrityksen arvomaailmaan. Viemme keväällä koko henkilökunnan opintomatkalle Pariisiin; meillä saa – ja myös pitää – olla töissä hauskaa, Anne ja Sakari Tainio sanovat yhteistuumin. n 43
Sivu: 43Sivu: 44Sivu: 45Sivu: 46Sivu: 47Sivu: 48Sivu: 49Sivu: 50Sivu: 51Sivu: 52